Top10 listavillityksen avaa critickerin genrevalikon ensimmäinen genre, romance. Tähän mennessä olen nähnyt 63 romanceksi luokiteltua elokuvaa, joiden kärki näyttää seuraavalta:
9/10: Before Sunrise / Before Sunset, 89p
- En saa tehtyä eroa näiden välille, mutta listapaikan molemmat ansaitsevat. Hienoa dialogipohjaista mutkatonta romantiikkaa.
8: Hero, 90p
- Sinänsä elokuvan avut ovat aivan täysin muualla kuin romantiikassa, mutta sitäkin on genreluokitukseen riittävä määrä.
7: The Illusionist, 91p
- Taikurielokuvakaksikon parempi puolisko tarjosi laadukkaan draaman ja näyttelyn lisäksi myös kauniin romanssin.
6: Fisher King, 91p
- Kuuluisi seuraavan elokuvan yläpuolelle absoluuttisella asteikolla, mutta romanssina tarjoaa hieman vähemmän. Laadukas elokuva kuitenkin.
5: Lost in Translation, 91p
- Hauska ja vähäeleinen rakkaustarina, joka näyttää että rakkaussuhde ei välttämättä tarkoita sitä, että pettäisi samalla kumppaniaan.
4: Science of Sleep, 94p
- Michel Gondryn kuvankaunis mestariteos on hauska ja lämmin. Loppu ei ole siirappinen, vain vähän makea.
3: 3-iron, 94p
- Yksi kauneimpia elokuvia mitä tiedän, jos katsotaan muutakin kuin visuaalista puolta. Häviää siltä osin vain niukasti listan kärjelle.
2: Shaun of the Dead, 95p
- Romanttinen zombiekomedia kuuluu luonnollisesti tälle listalle. Ansaitsee myös yhtenä harvoista hyvistä romanttisista komedioista korkean sijoituksen.
1: Eternal Sunshine of the Spotless Mind, 95p
- Toinen Michel Gondry-elokuva neljän kärkeen. Tällä kertaa käsikirjoitus on Kaufmanin ja se tuo elokuvalle tarvittavan lisäpotkun. Jim Carrey on yllättävän hyvä kun naamaa ei tarvitse vääntää.
Turhan nippelitiedon osasto tarjoaa lisäksi jakauman tiereittäin. Tämä luo hieman näkemystä siihen, miten paljon yleensä ottaen arvostan ks. genren elokuvia. Tier 1 tarkoittaa huonointa 10 prosenttia näkemistäni elokuvista, tier 2 seuraavaa 10 prosenttia jne. Käytännössähän tämä tarkoittaa että alle 10 prosenttia tarkoittaa vajausta siinä tierissä ja yli 10 prosenttia painottumista.
Tier 1: 7,9 %
Tier 2: 7,9 %
Tier 3: 15,9 %
Tier 4: 7,9 %
Tier 5: 9,5 %
Tier 6: 9,5 %
Tier 7: 6,3 %
Tier 8: 6,3 %
Tier 9: 15,9 %
Tier 10: 12,7 %
Keskimäärin tuntuivat siis olevan joko melko huonoja tai todella hyviä. Varsin hajanainen genre joka tapauksessa. Ensi kertaan.
maanantaina, tammikuuta 21, 2008
Uusi vuosi, uudet kliseet
Totesin etten jaksa enää joka viikko listailla katsomiani elokuvia koska kukaan ei tätä blogia lue kuitenkaan. Listailenpa nyt satunnaisesti edellisen postauksen jälkeiset katsomiskelpoiset elokuvat jotta voin vieläkin käyttää tätä blogia referenssinä kun joku kysyy mikä leffa kannattaa katsoa. En kuitenkaan jaksa käsin selata kaikkia edelliseen väliin ehtineitä. Käytäntö alkaa siis seuraavasta postauksesta.
Tämän lisäksi alan listailla satunnaisia top10-listoja silloin kun siltä tuntuu, alkaen nyt.
Tämän lisäksi alan listailla satunnaisia top10-listoja silloin kun siltä tuntuu, alkaen nyt.
maanantaina, tammikuuta 07, 2008
Uusi vuosi, uusi viikko 1
He:
Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
Ghost Dog: The Way of the Samurai
Y tu mamá también
The Road to Guantanamo
Thank You for Smoking
Capote
Butch Cassidy and the Sundance Kid
Det sjunde inseglet
Blade: Trinity
28 Weeks Later
The Pursuit of Happyness
Shallow Grave
La mala educación
Industrial Symphony No. 1: The Dream of the Broken Hearted
Let's Go to Prison
28 Days Later...
Capote oli tylsähkö, Blade täysi paska, samoin 28 Weeks Later. Muut enemmän tai vähemmän hyviä. Jutskassa niistä on kuitenkin, lue sieltä.
Jutska update: kaikki yllämainitut

tiistaina, tammikuuta 01, 2008
Vuoden 2007 top10 elokuvat
Vuosi vaihtui ja on aika listata kuluneen vuoden parhaat leffat. Listaan tullee reilusti muutoksia vielä jatkossa, koska en ole järin monta rainaa ehtinyt vielä katsoa.
10: Eastern Promises, 84p
- Cronenbergin uusin on hyvin samanlainen kuin edellinen, mutta tällä kertaa hieman vakavampana ja paremmin näyteltynä.
9: Superbad, 86p
- Yhtä vaille vuoden hauskin elokuva pääsee juuri ja juuri listalle. Maailmankaikkeuden ensimmäinen hauska teinikomedia.
8: Sicko, 87p
- Michael Mooren terveydenhuoltodokumentti on paluu Bowling for Columbinen laatuun tylsähkön Fahrenheitin jälkeen. Kunhan muistaa suhtautua "faktoihin" kriittisesti.
7: Bourne Ultimatum, 87p
- Hieno päätös ennen Casino Royalea täysin salainen agentti-genreä dominoineelle sarjalle.
6: 300, 88p
- Frank Millerin sarjakuvalle ääriuskollinen sotaeepos josta ei lihaksia ja hidastuskuvia puutu.
5: Zodiac, 89p
- David Fincherin odotettu uutuus täytti lähes kaikki odotukset. Mahtava näyttely paikkasi hieman hidasta juonta.
4: Shoot 'em up, 90p
- Övereistä övereintä actionia ryyditettynä hauskalla dialogilla ja hyvällä näyttelyllä. Niin ja Monica Bellucci.
3: American Gangster, 90p
- Denzel Washingtonilta jälleen loistosuoritus, Russel Crowekin on todella vakuuttava liian rehellisenä poliisina.
2: Planet Terror, 92p
- Ilman Shumppia tämä olisi överein leffa aikoihin. Se voi olla sitä nytkin. Hauska, raaka ja nopea. Go RR.
1: Hot Fuzz, 95p
- Vuoden hauskin ja paras elokuva. Spacedin ja Shaun of the Deadin tehnyt tiimi siirtyi poliisielokuvien pariin ja tällä kertaa elokuva ei ole pelkkä parodia, vaan tarjoaa enemmän laatua omin avuin.
Varsin laadukas leffavuosi jälleen. Listasijaan vaadittiin totuttu noin 85p ja 90p ylittäjiä oli useita. Seuraavassa vielä 11-X:
Death Proof, Sunshine, Ocean's Thirteen, Rescue Dawn, Blades of Glory, The Simpsons Movie, Aqua Teen Hunger Force Colon Movie Film for Theaters, Futurama: Bender's Big Score, 1408, Reign Over Me, Shrek the Third, The Condemned, Music and Lyrics, High School Musical 2