perjantaina, joulukuuta 26, 2008

Top10 Lyhytelokuvat

Koska olen tarkoituksella jättänyt lyhärit pois muista listoista, kai niillekin on jotain annettava. Critickerissä on listattuna näkeminäni 39 lyhäriä, joista kärki muodostuu seuraavasti:

10: For the Birds, 83/100

- Pixarin tunnetuimpia lyhäreitä. Kaikessa typeryydessään hauskahko.

9: Geri's Game, 83/100

- Taisi olla ensimmäinen näkemäni Pixarin lyhäri. Toimii.

8: One Man Band, 84/100

- Lisää Pixaria. Oli kelpo tarinan lisäksi kohtalainen animaatiotaidonnäyte aikanaan.

7: Lifted, 85/100

- Ja Pixarilla jatkuu. Varsin nautittava viisiminuuttinen.

6: Luxo Jr., 88/100

- Pixarin ensimmäinen ansaitsee paljon lisäkredittiä siitä, että tuona aikana tietokoneet olivat tehottomia mutta harvinaisia ja silti niillä tehtiin hienompaa animaatiota kuin moni tietokoneanimaatiofirma nykyään.

5: Soft, 88/100

- Ensimmäinen ei-Pixar lyhäri listalla. Hyvä tiivis juoni ja hyvää näyttelyä.

4: I Met the Walrus, 88/100

- Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta jokin kolahti. Ehkä ne mahtavat animaatiot.

3: 12:01 PM, 88/100

- Groundhog Dayn esi-isä, joka toteutti idean paremmin kuin kukaan myöhemmin.

2: Tango, 89/100

- Nerokas idea ja mahtava toteutus. Jos saat tilaisuuden nähdä tämä jossain, käytä se.

1: The Crimson Permanent Assurance, 90/100

- Koko Meaning of Lifen voisi jakaa lyhäreiksi jolloin ne täyttäisivät koko listan. Vain prologi on virallisesti lyhäri ja se hallitsee listaa itseoikeutetusti.

Tierjakaumassa ei olisi päätä eikä häntää joten jätän laskematta. Ensi kerralla omalla vuorollaan ohitettu draama.

Joulublog

Joulu on taas joulu on taas vyötäröllä vararengas. 

Ehtiihän tässä ylettömän syömisen ohessa vähän tuhlata aikaakin. Pidemmittä puheitta lyhykäinen lista suosittelemiskelpoisista elokuvista:

Let the Right One In, Tropic Thunder, Hot Rod, Hot Fuzz, The Fall, Three Colors: White, Ricky Gervais Live 3: Fame, Ricky Gervais Live 2: Politics, Ricky Gervais Live: Animals, Zack and Miri Make a Porno, Southland Tales, Three Colors: Blue

maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Top10 Animaatioelokuvat.

Varoitan jo etukäteen, että tämä lista ei varmaankaan ole kovin pysyvä, sillä Ghibliä on vielä suurin osa katsomatta. Critickerin mukaan olen nähnyt 69 animaatiota, joista osa tosin on lyhytelokuvia joita en sisällytä listaan. Täyspitkien kärki on seuraava:

10: A Scanner Darkly, 81/100

- Tämähän ei sinänsä ole animaatiota vaan rotoskopiaa, mutta ansaitsee maininnan siitä huolimatta.

9: Monsters Inc., 83/100

- Pixarin parhaimmistoon kuuluva elokuva on huippuluokkaa teknisesti ja melko hyvä myös elokuvana.

8: The Nightmare Before Christmas, 83/100

- Burton-animaatiota jota Burton ei itse ohjannut. Kuten myöhemmin huomataan, ehkä olisi pitänyt. 

7: The Incredibles, 85/100

- Pixar on vain parantunut ajan myötä ja Incredibles on edeltäjäänsä laadukkaampi tapaus.

6: Spirited Away, 85/100

- Saatan jopa hieman aliarvostaa tätä Ghibli-mestariteosta. Pisteet ehkä nousevat kunhan katson uudestan.

5: Shrek, 86/100

- Ensimmäinen Shrek on edelleen Dreamworksin paras elokuva. Täsmälleen tämän verran idea jaksoi kantaa, ei minuuttiakaan enempää.

4: Tim Burton's Corpse Bride, 86/100

- Kun Burton tarttui itse ohjaajan puikkoihin, oli lopputulos tunnelmallisempi ja toimivampi kuin Nightmare Before Christmas.

3: Family Guy Presents: Stewie Griffin, The Untold Story, 86/100

- Family Guyn kulta-ajan ilmentymä. Ylipitkä episodi joka kuitenkin toimii elokuvana on harvinaisuus.

2: WALL·E, 88/100

- Pixarin viimeisin on myös firman paras tuotos. Todella lämmin ja älykäs perhe-elokuva.

1: Paprika, 89/100

- Jos David Lynch tekisi animaation, se olisi luultavasti Paprika. 

Perään vielä vääristynyt genrejakauma, tämä siksi koska en jaksanut laskiessa enää jättää lyhäreitä pois:

Tier 1: 5,8 %

Tier 2: 4,3 %

Tier 3: 10,1 %

Tier 4: 4,3 %

Tier 5: 14,4 %

Tier 6: 21,7 %

Tier 7: 13,0 %

Tier 8: 8,7 %

Tier 9: 10,1 %

Tier 10: 7,2 %

Hieman tuntuisi tuohon keskinkertaisuuteen painottuvan. Ehkä jätän ensi kerralla tämänkin tilantuhlaajan pois.

Katso nämä

Eipä jaksa mitään verkkopäiväkirjaa pitää. Kai tätä voisi silti joillekin käyttää suositusporttaalina, joten listaan edellisen postauksen jälkeen nähdyt katsomisen arvoiset:

Shoot 'em Up, Serenity, Delicatessen, Pineapple Express, The City of Lost Children, Rashômon, The Meaning of Life, Man on the Moon, Yojimbo, A Fistful of Dollars, Insomnia, Perfume: The Story of a Murderer, Paths of Glory, About Schmidt, Léon, Once Upon a Time in the West, Commando, Taxidermia, Live Free or Die Hard, Sauna, Quantum of Solace, Zack and Miri Make a Porno ja Clerks II.

lauantaina, marraskuuta 01, 2008

Top10 Mysteerielokuvat

Mysteeri laittaa katsojan ja päähenkilön miettimään. Criticker listaa näkemikseni 63 kyseisen genren elokuvaa. Seuraavat kannattaisi sinunkin katsoa:

10: Rear Window, 89/100

- Hieman yllättäen old-school mysteerin mestarilla on vain yksi elokuva listalla. Se kuitenkin ansaitsee paikkansa.

9: Lost Highway, 89/100

- Nykyinen mysteerin kiistaton kuningas ei puolestaan jää tähän. Lost Highway on helpoin miehen listasuorituksista, mutta ei silti itsestäänselvä.

8: Gone Baby Gone, 90/100

- Laadukasta rikosmysteeriä Affleckin veljeksiltä. Yllättävän laadukasta.

7: Donnie Darko, 90/100

- Pidän elokuvista jotka voi tulkita monella tavalla ja tämä on yksi niistä.

6: Inland Empire, 90/100

- Jos väität ymmärtäväsi jokaisen kohtauksen tästä elokuvasta, mitä varmimmin valehtelet. Ehkä juuri siksi tämä elokuva on todella mielenkiintoinen palapeli ratkaistavaksi.

5: Se7en, 91/100

- Kuka tappaa ihmisiä kuolemansyntien mukaan? Brad selvittää.

4: La Moustache, 91/100

- Elokuva viiksistä. Et uskoisi miten jännittävä ja mielenkiintoinen se voi olla.

3: Memento, 94/100

- Yksi kuuluisimmista muka vaikeasti seurattavista elokuvista. Ei lainkaan vaikea, mutta erittäin mielenkiintoinen.

2: Oldboy, 95/100

- 15 vuoden vankeuden jälkeen väkisinkin kiinnostaa kuka minut sinne selliin heitti ja miksi.

1: Mulholland Dr., 98/100

- Tästä ei mysteeri parane. Voit pitkään luulla ymmärtäväsi kaiken, kunnes sinun pitää miettiä koko ensimmäiset puolitoista tuntia uudestaan. Monta hyvää tulkintaa, ei yhtä oikeaa vastausta. Lynchiä parhaimmillaan.

Sitten jaoetellaan vielä leffoja tiereihin:

Tier 1: 7,9%

Tier 2: 9,5%

Tier 3: 3,2%

Tier 4: 9,5%

Tier 5: 7,9%

Tier 6: 7,9%

Tier 7: 7,9%

Tier 8: 11,1%

Tier 9: 11,1 %

Tier 10: 23,8%

Aika hurja prosentti nousi huippuluokkaan. Lynchin elokuvien ystävälle näkyy mysteeri yleisestikin kolahtavan, joka ei tietenkään ollut yllätys. Yläpiikin terävyys yllätti silti. Seuraavana listana vuorossa animaatio. Luulenpa että lista ei tule olemaan lähelläkään lopullista, koska niin paljon Ghibliä on vielä näkemättä.

Miksi edes kirjoitin tämän postin?

Olen blogini/tapojeni orja. Jos eivät top10-listatkaan kiinnosta ketään niin nämä välipostaukset vielä vähemmän. Sama kai näillä on listoja rytmittää kun ei tätä kukaan lue kuitenkaan. Viisautta ei enää ole, joten tulevien listojen laatu voi olla hieman heikompi. Suosittelen muuten kiinnostuneita lukemaan listat mielummin Jutskan messages-osiosta, koska sinne jaksa päivittää listoja sitä mukaa kun muutoksia tulee ja sieltä on myös suorat linkit pidempiin arvosteluihin. Lontooksi tosin. Muokkaampa nyt ehtiessäni Jutskan uuden urlin tuohon linkkiin. Perään listaa.

Niin ja suositeltavat elokuvat tältä välin:

Angel Heart, Naked Lunch, Europa, La Môme, The Element of Crime, Pineapple Express, Taken, Burn After Reading, Ray, I Drink Your Blood, In Bruges ja The Tenant

maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Top10 Westernit

Criticker listaa näkemikseni vain 18 westerniä, joten listalle pääsee yli puolet. Yhdenneksitoista paras ei enää ollut niin hyvä että sitä voisi millekään listalle päästää. Onneksi on sentään tullut edes se kymmenen kelvollista nähtyä.

10: Seraphim Falls, 73/100

- Elokuva joka osaltaan vakuutti minut siitä että Brosnan osaa lopulta kuitenkin näytellä. Sinänsä todella hieno loppu ei oikein sovi alkupuolen tunnelmaan.

9: Dances with Wolves, 75/100

- Muistikuvat aika hataria. Kai tämä kuitenkin hyvä on.

8: Maverick, 81/100

- Veijarikomedia lännestä jossa pelataan pokeria? Muistikuvat yhtä hataria kuin edellisestä, mutta muistan tykänneeni.

7: Butch Cassidy and the Sundance Kid, 83/100

- Newman ja Redford muodostavat yhden lännen legendaarisimmista parivaljakoista. 

6: Dead Man, 83/100

- Jarmuschin kuolemadraama on hieman outo lintu tällä ja millä tahansa muullakin listalla, mutta kukaan ei voi kieltää etteikö se olisi western. 

5: 3:10 to Yuma, 86/100

- Actionintäyteinen old school - western tähditettynä Christian Balella. Tällä reseptillä ei voitu mennä vikaan. 

4: The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford, 90/100

- Tekijät päättivät antaa pitkälle elokuvalle varmuuden vuoksi myös pitkän nimen. Uskomattoman kaunista kuvausta ja toimiva tarina.

3: For a Few Dollars More, 91/100

- Kun päästään listan kärkipäähän, maestro astuu esiin. Leonen tyylitaju tässä genressä on voittamatonta. Hallussa olisi varmaan top4 jos olisin nähnyt koko dollaritrilogian.

2: Once Upon a Time in the West, 94/100

- Leonea parhaimmillaan. Tämä mestariteos häviää listan kärkisijan vain luodinmitalla.

1: The Good, The Bad and The Ugly, 94/100

- Tätä ei turhaan hehkuteta maailman parhaaksi westerniksi, sillä tämä todellakin on sitä. Hyytävän hyvä.

Tierjakauma näin vähän katsotulla genrellä on täysin turhuutta, mutta koska kukaan ei lue tätä blogia, kirjoitan sen silti:

Tier 1: 5,6 %

Tier 2: 0,0%

Tier 3: 22,2%

Tier 4: 5,5%

Tier 5: 11,1%

Tier 6: 11,1%

Tier 7: 0,0%

Tier 8: 16,7%

Tier 9: 5,5%

Tier 10: 22,2 %

Arvattavan järjetön ja mitäänsanomaton jakauma. Ensi kerralla mysteeriä. Ei tarvitse olla meedio veikatakseen Lynchiltä vahvaa suoritusta.

Tarpeeton välipostaus

Onpahan ollut tapana tähän top10-listojen väliin postata jotain niin postataan nyt jotain. Ei ole juuri mitään sanottavaa. Opiskelumotivaatiota ei oikein ole mutta tuntuu tämä koulu etenevän ilmankin. Kohta lähtee kaksi viimeistä viisaudenhammasta pois, saa nähdä miten hukassa sitä sitten on täysin ilman viisautta.

Ja vielä tällä välin nähtyjä suosittelemisen arvoisia leffoja:

Tropic Thunder, North by Northwest, X-Men, A Bridge too Far, Hot Fuzz, The Boxer, Breaking and Entering, WALL-E

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Top10 kauhuelokuvat

Nähtyjä hiuksennostattajia on critickerin listauksen mukaan 110. Paras kymmenprosenttinen on seuraavanlainen:

10: From Dusk Till Dawn, 88/100

- Usein tahattomaan komiikkaan sortuva genre on hyvä aloittaa kauhukomedialla, erittäin toimivalla sellaisella. Kunhan vain unohdatte että jatko-osia edes on olemassa.

9: Psycho, 88/100

- Hitchcockin kuuluisin elokuva on maineensa ansainnut. Perkins on hyytävä pääroolissa.

8: Jacob's Ladder, 88/100

- Erittäin laadukas tarina joka hieman pilaa itsensä lopussa. Silti katsomisen arvoinen.

7: Videodrome, 88/100

- Cronenbergin scifikauhu toimii. Aika on toistaiseksi kohdellut tehosteita melko hellästi.

6: Paprika, 89/100

- Vasta nyt ajattelin tätä kauhuleffana, mutta sitähän se lopulta myös on. Listan paras animaatio.

5: Lost Highway, 89/100

- Lynchiä lähes parhaimmillaan. Vaikka elokuvasta ei mitään tajuaisikaan, voi sitä silti pelätä.

4: Inland Empire, 90/100

- Ei ole critickerin kauhulistalla ehkä siksi koska genren määrittäjät eivät tajunneet elokuvasta mitään. Minä ainakin pelkäsin.

3: The Shining, 90/100

- Ja tietysti Kubrickin versio. Paras puhdas kauhuelokuva koskaan, eikä voittajaa tule hetkeen löytymään.

2: Planet Terror, 92/100

- Rodriguezin toinen veto listalle on hieman kuin edeltäjänsä, mutta kaikessa vielä enemmän överi. Enemmän hauska kuin pelottava, mutta hyvä molemmissa.

1: Shaun of the Dead, 95/100

- Kaikkien listojen kestosuosikki. Vaikka onkin vain kauhuleffaparodia, voidaan ehkä itsekin luokitella kauhuksi. Ainakin kaikki normaalien kauhuleffojen leikkaukset ovat käytössä.

Shaunin nostaminen jälleen yhden listan kärkeen on hieman tylsää, mutta minkäs teet kun elokuva on vain niin törkeän hyvä ja istuu useaan genreen. Lasketaanpa vielä tierjakaumia, minulla on paha aavistus tästä:

Tier 1: 13,6 %

Tier 2: 20,9%

Tier 3: 9,1 %

Tier 4: 10,9 %

Tier 5: 12,7 %

Tier 6: 5,5 %

Tier 7: 5,5 %

Tier 8: 6,4 %

Tier 9: 10,0 %

Tier 10: 5,5 %

Jakauma on odotetun alapainoinen ja vahvistaa käsitystä siitä että suuri osa kauhuelokuvista on kauheaa kuuhaa. Ensi viikolla tarjolla on länkkäreitä. Rohkenen veikata Sergio Leonen näytöstä.

Fight the boredom

Koska juuri nyt on tylsää, postaanpa blogiin. Approon tuli VIP-lippu, toivottavasti olen loppuillasta riittävän hyvässä kunnossa käyttämään sitä. On tämä flunssa sitten epämiellyttävä asia. Fuksiaiset olivat ehkä silti lähtemisen arvoiset. Kipeänä puolilta öin tulee selvästi parasta matskua. Siirrytäänpä listaan niin ei tarvitse niin paljoa miettiä mitä kirjoittaa.

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

Top10 Sotaelokuvat

Olin oikeastaan yllättynyt että olen nähnyt vain 33 sotaelokuvaa. No, paras kolmannes niistä on kuitenkin täyttä priimaa. Pidemmittä puheitta:

10: Platoon, 86/100

- Laadukas käsikirjoitus ja hyvää näyttelyä. Willem Dafoe yhdessä uransa parhaista rooleista.

9: Apocalypse Now, 87/100

- Yksi kaikkien aikojen kovimmista sotaklassikoista on ehkä yllättävän alhaalla listalla. Syy löytyy hitaasta loppupuolikkaasta joka ei ainakaan viimeksi iskenyt.

8: 300, 88/100

- Eihän tämä minkäänlaista sotimista kunnolla kuvaa, mutta onpahan niin miehistä ja lähdeuskollista tavaraa ettei voi olla pitämättä.

7: Hotel Rwanda, 90/100

- Kuvaus sodasta josta ei juurikaan elokuvia ole tehty. Hutsien ja tutujen sota oli silti vähintään yhtä rankka kuin WWII, ehkä jopa rankempi.

6: Das Boot, 90/100

- Mahtavan klaustrofobista sukellusvenedraamaa. 

5: Der Untergang, 91/100

- Paras näkemäni kuvaus Hitleristä. Onnistuu siinä sivussa kuvaamaan todella hyvin myös sodan lopun.

4: Schindler's List, 92/100

- Sama elokuva kuin Hotel Rwanda, mutta WWII ympäristössä ja 11 vuotta aiemmin tehtynä.

3: Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, 92/100

- Sotakomediat tuskin tästä enää paranevat. Paitsi ylihuomenna kun katson Tropic Thunderin. Sitä odotellessa.

2: Tuntematon Sotilas, 93/100

- Edvin Laineen klassikko on statuksensa ansainnut. Hyvää näyttelyä ja dialogia. Pureutuu suomalaisuuden ytimeen.

1: Full Metal Jacket, 93/100

- Lopulta sodan hanskasi parhaiten Kubrick. Toinen puolisko tuntuu vaisulta vain koska sitä joutuu vertaamaan täydelliseen alkupuolikkaaseen. Yksin sekin olisi sotaklassikko.

Heitänpä nyt huvikseni genrejakaumatkin vaikka on melko kapea kokonaismäärä:

Tier 1: 3,0%

Tier 2: 0,0 %

Tier 3: 6,1 %

Tier 4: 12,1 %

Tier 5: 15,2 %

Tier 6: 3,0 %

Tier 7: 3,0 %

Tier 8: 12,1 %

Tier 9: 21,2 %

Tier 10: 24,2 %

Eipä noista pienen määrän takia paljoa voi sanoa. Ovatpahan keskimäärin useammin hyviä kuin huonoja. Ensi kerralla listataan sitten kauhuleffoja lapset! Kuinka jännää!

Things I don't care about: low-carb diets

Kuten otsikostakin saattaa arvata, olen nyt karppaillut kuutisen viikkoa. Alun pikapudotuksen jälkeen paino on pysynyt samassa tiukasta yrittämisestä huolimatta. Puhti kunnon hc-karppaukseen alkaakin olla lopuillaan ja kauppakadun appron jälkeen sen lopetan. Tavoite olisi kuitenkin tulevaisuudessakin parantaa syötävien hiilarien laatua ja vähentää karkkipäiviä. Ehkä se tehostetun liikunnan kanssa pitäisi pienen laskevan suuntauksen painokäyrällä.

Muuta ajankohtaista ei juuri mieleen tule. Hitto kun on aikaa edellisestä postauksesta, hyviä katsottuja on taas kertynyt välille parisen kappaletta:

The Savages, House of Flying Daggers, Mulholland Dr., Boyz N the Hood, Psycho, Control, Paprika, 25th Hour, Zwartboek, Dead Man, The Science of Sleep, Kung Fu Panda, La Moustache, Das Boot, Hellboy II, Cool Hand Luke, 4 Months 3 Weeks 2 Days, Knockaround Guys, The Foot Fist Way ja tänään Commando.

Perään listaa niin on jotain lukemisen arvoistakin (not).

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Top10 seikkailuelokuvat

Ensimmäistä kertaa top10-listojen historiassa Criticker puhuu täyttä paskaa tämän genren suhteen, joten tiputan kylmästi pois kaikki elokuvat jotka eivät mielestäni adventure-luokitusta ansaitse. Katson kuitenkin muuten Critickerin listaa, joten huonolla tuurilla joku hyvä seikkailuelokuva joka ei ole Critickeriin ks. luokitusta saanut voi jäädä pois. Tässä kuitenkin kunniataulukko:

10: Into the Wild, 87/100

- Jos tämä ei ole seikkaluelokuva niin mikä on? Mieletöntä fiilistelyä ja unohtumaton seikkailu.

9: Apocalypse Now, 87/100

- Sotaseikkailua parhaimmillaan. Kuuluu myös sotaelokuvien terävimpään kärkeen.

8: The Chronicles of Riddick, 88/100

- Harvoja laadukkaita puhtaasti actionseikkailuja Indyjen lisäksi.

7: Serenity, 88/100

- Whedonin näkemys scifiseikkailusta, joka tosin häviää niille the scifiseikkailuille.

6: Monty Python and the Holy Grail, 88/100

- Ylivoimaisesti maailman paras komediaseikkailu.

5: Star Wars: A New Hope, 88/100

- Ensimmäinen kunnon scifiseikkailu joka on myös kestänyt ajan hammasta, lähes yhtä hyvä kuin...

4: Empire Strikes Back, 89/100

- joka huipensi trilogian hieman ennen aikojaan. Return of the Jediä ei tällä listalla näy.

3: Children of Men, 89/100

- Hieman vakavampaa mutta erittäin hyvin toimivaa seikkailua.

2: Raiders of the Lost Ark, 90/100

- Paras koskaan tehty toimintaseikkailu, joka ei kuitenkaan mahda mitään listan ykköselle.

1: The Good, the Bad and the Ugly, 94/100

- Leonen mestariteos on usean listan kärjessä ja niin myös tämän, ansaitusti. Meinasin jättää kokonaan pois listalta kunnes tajusin että seikkaillaanhan tässäkin ja kunnolla.

Tierjakaumaa on turha lähteä heittämään kun genre on niin huonosti määritelty Critickerissä. Onhan noita hyvä ja löytyypä huonompiakin. Ensi kerralla sotaelokuvat. Ehkä se olisi vähän helpommin määriteltävä genre.

Kombakk.

On taas hetki vierähtänyt ilman että on napostanut blogiin postata. Nousin levelille 23 hiljattain ja kaikkea muutaki on tapahtunut mutta enpä jaksa koko kesää kerrata. Tarkistakaa myös kuninkaallisen Football Club Suomi 95 MM!:n blogi, joka on sekin ollut pystyssä jo pidemmän aikaa. Pelit jatkuvat lähiaikoina. Asialtaan tyhjän postauksen loppuun vielä hervoton lista kesän aikana katseltuja suosittelukelpoisia leffoja:

Raiders of the Lost Ark, Hulk (uusi), Layer Cake, My Blueberry Nights, Hot Fuzz, Batman Begins, La Haine, Primer, Gangs of New York, Hot Rod, Lethal Weapon, Robocop, Mad Max 2, The Usual Suspects, Ichi the Killer, Indiana Jones and the Temple of Doom, Indiana Jones and the Last Crusade, Persepolis, George Carlin: Life is Worth Losing, For a Few Dollars More, Human Traffic, Night Watch, Day Watch, Bottle Rocket, The Dark Knight, Wanted, The Big Lebowski ja Blade Runner (final cut). Heitän perään tyhjänpäiväisellä listalla.

sunnuntai, kesäkuuta 08, 2008

Top10 Actionelokuvat

Action on genrenä varsin kaksijakoinen. Usein tehdään hirveää kuraa käyttämällä tekosyynä sitä, että kyseessä on actionelokuva eikä se tarvitse hyvää käsikirjoitusta. On olemassa actionleffoja joiden toiminta on niin laadukasta, että muita heikkouksia voi antaa anteeksi, mutta ei koko loppuelokuvaa saa silti tehdä vasurilla silmät kiinni. Onneksi näkemistäni 258 actionleffasta löytyy myös laatua, seuraavalla kärjellä:

10: Casino Royale, 90/100
- Bond-sarjan uudelleensynnyttänyt uusin osa teki onnistuneen pesäeron Brosnanin naurettavuuksiin ja olikin erittäin nautittavaa mäiskettä.
9: Shoot 'em Up, 90/100
- Elokuva jossa on melko naurettava juoni, överiäkin överimpää actionia ja nasevia onelinereita voisi olla huonokin, mutta tällä kertaa se ei ole.
8: Hero, 90/100
- Väkivalta voi olla myös todella kaunista kun se tehdään oikein. Herossa on tämän lisäksi myös laadukas juoni.
7: Seven Samurai, 93/100
- Kurosawan tunnetuin teos toimii yhteiskuntakuvauksen lisäksi myös kliseitä luoneena ehkä elokuvahistorian ensimmäisenä modernina toimintaelokuvana.
6: Once Upon a Time in the West, 94/100
- Toinen Sergio Leonen länkkärimestariteoksista. Mahtava tunnelma, hienoa kuvausta, ikimuistoista musiikkia, laadukas tarina ja loistavaa näyttelyä.
5: The Good, The Bad and The Ugly, 94/100
- Jostain syystä haluan nostaa tämän huuliharppukostajan yläpuolelle, vaikka elokuvat eroavat toisistaan todella vähän. Paras western ikinä.
4: Shaun of the Dead, 95/100
- Vaikka aivan loistava elokuva onkin, paikka tällä listalla on ehkä hieman kyseenalainen. Menen kuitenkin critickerin genremäärittelyiden mukana ja päästän Shaunin mukaan. Ei mahda actionina mitään kolmen kärjelle.
3: Hot Fuzz, 95/100
- Actionleffoja parodioiva komedia toimii loistavasti omana actionkomedianaan. Parodian ei tarvitse olla Scary Movie - tasottomuutta.
2: Oldboy, 95/100
- Kostotrilogian keskimmäinen ja paras osa ei actioninsa kanssa arkaile. Rujoudessaan kaunista mäiskettä.
1: The Matrix, 95/100
- Oli elokuvan filosofisesta ja juonellisesta puolesta mitä mieltä tahansa, ei näin hienoa toimintaa löydy mistään muusta elokuvasta. Lähes kymmenen vuoden jälkeenkin uskomattoman kaunista.

Ehkä lähestulkoon jotain voi melkein kiinnostaakin tämänkertainen tierjakauma:

Tier 1: 7,0 %
Tier 2: 9,7 %
Tier 3: 12,8 %
Tier 4: 15,1 %
Tier 5: 10,1 %
Tier 6: 10,1 %
Tier 7: 9,7 %
Tier 8: 7,4 %
Tier 9: 11,2 %
Tier 10: 7,0 %

Itse ainakin hieman yllätyin tästä jakaumasta. Olisin uskonut actionin olevan hieman useammin kauheaa jörssiä, mutta genre painottuukin kellokäyrämäisesti keskitasoon ja molempia ääripäivä on hieman vähemmän. Vähän niinkuin elokuvissa yleensäkin. Ensi kerralla tarjolla on seikkailua. Onpas jänskää!

Paljon kaikkea...

...on tapahtunut sitten viime postauksen. Saksassa tuli käytyä ja maa hyväksi todettua. Seppo Räty puhui paskaa. Olut oli hyvää, halpaa ja monipuolista. Saattoipa väkeviäkin tarttua jokunen pullo mukaan. Samalla tuli myös tarkistettua Berliinin Golden League, jossa ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Hieno tapahtuma kaikin puolin. Viime hetkellä ennen postausta sain myös huonompia uutisia kun Veera oli jäänyt auton alle ja viety sairaalaan. Näillä näkymin kuitenkin selvittiin kallonmurtumalla ja säikähdyksellä, joten ei syytä suurempaan huoleen. Lopuksi vielä viime aikoina katseltuja:

The Descent, Before the Devil Knows You're Dead, No Country For Old Men, Superbad, Juno, 12:01 PM, Leatherheads, Planet Terror, There Will Be Blood, The Man From Earth, Sicko, Be Kind Rewind

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Top10 Fantasiaelokuvat

Erittäin häilyvästi määritelty genre, mutta koska critickerin tähän listaamilla elokuvilla tuntuu olevan jotain yhteistäkin, tehdään nyt yksi turha lista lisää. Criticker listaa näkemäkseni 99 fantasiaelokuvaa seuraavalla kärjellä:

10: Being John Malkovich, 86/100
- Ensikosketukseni Kaufmanin nerouteen. Yksi hyvä idea jonka ympärille on saatu todella laadukas elokuva.
9: Pan's Labyrinth, 87/100
- Tätä voisi pitää jo perinteisempänä fantasiana. Fantasiatarina yhdistyy laadukkaasti sotadraamaan Guillermo de Toron pettämättömällä tyylillä.
8: Videodrome, 88/100
- David Cronenbergin scifikauhussa on ehkä myös jotain fantasiamaisia piirteitä. Tiedä häntä.
7: Star Wars, 88/100
- Scififantasiaa parhaimmillaan. Lucasin lempilapsi poiki sekä jatko- että esiosia joista yksi ylsi alkuperäisen yläpuolelle.
6: Jacob's Ladder, 88/100
- Yksi klassisimpia tähän aiheeseen liittyviä tarinoita. Itse aiheen paljastaminen voisi spoilata elokuvaa liikaa.
5: The Empire Strikes Back, 89/100
- Elokuva jolla ei ole alkua eikä loppua, mutta silti se on trilogian paras.
4: Donnie Darko, 90/100
- Mitähän fantasiaa tämä on, tiedä häntä. Hyvä elokuva kuitenkin.
3: Brazil, 90/100
- Nyt ollaan taas lähempänä sitä minkä miellän fantasiaksi. Gilliamin parhaimmistoa.
2: The Illusionist, 91/100
- Taikurifantasia joka pieksi samana vuonna ilmestyneen Prestigen sata - nolla, vaikka moni muuta väittikin.
1: The Science of Sleep, 94/100
- Michel Gondryn unifantasia toimii kuin junan vessa. Tietokonetehosteet ovat nössöille.

Vielä kummallisesti määritellyn genren täysin turha jakauma:

Tier 1: 6,06 %
Tier 2: 8,08 %
Tier 3: 14,14 %
Tier 4: 13,13 %
Tier 5: 11,11 %
Tier 6: 7,07 %
Tier 7: 7,07 %
Tier 8: 15,15 %
Tier 9: 12,12 %
Tier 10: 6,06 %

Kuten arvata saattoi, ei noista mitään tolkkua ota. Seuraavalla kerralla vuorossa on Action, parempaa onnea sillä kertaa.

Olen tehnyt comebackin, vaikken tarkkaan ottaen missään ollutkaan.

Paljon on tapahtunut ja jotain jää kuitenkin blogissa mainitsematta. Kandintyö meni elämää hitaammasta tahdista huolimatta huhtikuun puolella läpi. Kaikki muutkin suoritteet ovat sillä mallilla että olen käytännössä valmis luonnontieteiden kandidaatti. Töitäkin tuli yliopistolta ja ne on jopa aloitettu. Parin viikon päästä saksaan jne jne jne. Runsaat kelpo leffatkin tuli katsottua postausten välissä:

Predator, Life of Brian, Cypher, Life Aquatic With Steve Zissou, Boondock Saints, Tenacious D - The Pick of Destiny, The Big Lebowski, Memento, Swingers, Death Proof, Pi, The Royal Tenenbaums, Eddie Murphy Delirious, The Man From Eart, Iron Man, Fight Club, The Maltese Falcon ja Dead Man's Shoes.

Myös Arrested Development tuli vihdoin katsottua loppuun asti ja vaikka taso hieman laskikin kolmannelle kaudelle, oli se loppuun asti korkealla. Scrubs on ekan kauden aikana aloittanut vielä korkeammalta, mutta hiljalleen laskenut suunnilleen samalle tasolle. Perään vielä toplistaa, hujee.

sunnuntai, huhtikuuta 06, 2008

Top10 koko perheen elokuvat

Ei sinänsä kovin lupaava genre. Criticker listaa näkemäkseni 73 tämän nimikkeen alla olevaa elokuvaa. Lyhärit jätän suosiolla pois listalta, joka tiputtaa kärjen tuntumasta muutaman laadukkaan Pixar shortin. Muuten seuraavanlaista kamaa:

10: Finding Nemo, 77p
- Peruslaadukas Pixarin animaatio. Ei mitään sävähdyttävää, muttei myöskään mitään järin huonoa.
7-9: Dumbo, Lady and the Tramp, Pinocchio, 78p
- Wanhat Disneyn animaatiot kuulunevat tälle listalle, vaikken niitä kovin helposti alkaisikaan tänä päivänä katsomaan.
6: The Secret Agent Club, 80p
- Koko perheen toimintakomedia jonka pääosassa on Hulk Hogan. Hyvä leffa? Ei todellakaan. Hauskaa katsottavaa? Yllättäen kyllä, tosin ei ehkä tekijöiden toivomista syistä.
5: Monsters Inc., 83p
- Lisää Pixar-edustusta listalle. Paikoin melko hauska, laadukasta animaatiota, hyvä tarina.
4: Nightmare Before Christmas, 83p
- Tim Burtonin ensimmäinen esiintyminen tällä listalla, vaikkei mies tätä itse ohjannutkaan. Musikaalien parhaimmistoa myös.
3: The Incredibles, 85p
- Pixarin paras animaatio. Hauska, hyvin animoitu ja suurimpana vahvuutena yhtä lailla vanhat kuin nuoret huomioiva käsikirjoitus.
2: Charlie and the Chocolate Factory, 85p
- Tim Burton ja Johnny Depp on voittava combo. Koko elokuva näyttää ja maistuu karkilta, aivan niinkuin nimikkotehdas.
1: Batman (1966), 87p
- Kalsaribatman on mainio leffa, sen lisäksi se sopii koko perheelle! Ok, tätä ei ehkä ole perhe-elokuvaksi alun perin tehty, mutta critickerin genreillä mennään.

Hyvät ovat harvassa, mutta olihan niitä jokunen. Pixar shortit parantavat vähän tierjakaumaa, joka nähdään nyt:

Tier 1: 21,9 %
Tier 2: 19,2 %
Tier 3: 13,7 %
Tier 4: 9,6 %
Tier 5: 11,0 %
Tier 6: 6,8 %
Tier 7: 6,8 %
Tier 8: 4,1 %
Tier 9: 4,1 %
Tier 10: 0,0 %

Erittäin odotettu tulos. Koko perheen elokuvat menevät helposti pieleen ja ovat harvoin hyviä, eivätkä oikeastaan koskaan loistavia. Joskus taas lisää tätä hupia.

Tein comebackin, vaikken koskaan missään ollutkaan.

Tai no, tarkemmin sanottuna ehtihän tuossa kuukauden aikana käydä ainakin Vuokatissa, Ylläksellä ja Tampereella, Mikkelissäkin. Vuokatissa ensimmäisen laskettelupäivän saldo oli yhdet hajonneet sukset ja yhdet tärähtäneet aivot, jälkimmäiset tosin eivät onneksi kuuluneet minulle. Blogiin ei vain ole tullut postattua, nyt tuli. Kandidaatin tutkielma on uskomattoman pahasti vaiheessa, mutta mikäpä siinä kun sain kesäduunin Jyväskylästä. Ehtii tarvittaessa kirjoittaa kandia kesälläkin. Postauksen jälkeen katsotut laatuleffat hep:

Alien 3, The Untouchables, Clerks II, In the Mood for Love, Clerks, Jay and Silent Bob Strike Back, The Meaning of Life, The Matador, 21 Grams, Bin-Jip, Repo Man, The Terminator, Hot Rod, 2046.

Lyhyehkö lista noin pitkälle ajalle, mutta paskoja leffoja on sitten nähty senkin edestä. Perään vielä listaa, jonka yritän ensi kertaa lyödä myös Jutskaan.

tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

Top10 musikaalit

Musikaali, tuo genreistä kamalin. Criticker listaa näkemäkseni 30 kappaletta musikaaleja, jätin kärkilistalta pois Tenacious D: Complete Masterworksin (86p, ei elokuva), Blues Brothersin (86p, en laske musikaaliksi), sekä O Brother, Where Art Thou?:n (85p, en laske musikaaliksi), jolloin "kärki" oli seuraavanlainen:

10: Pinocchio, 78p
- Vahva alku, kun lista lähtee Disney animaatiolla.
9: Dumbo, 78p
- Ja yhtä vahvasti jatkuu. Eihän nämä huonoja ole mutta ei mitään loistavuuksiakaan.
8: Industrial Symphony No. 1: The Dream of the Broken Hearted, 79p
- Tämähän on käytännössä nauhoitettu teatteriesitys. Lynchmäistä tunnelmanluontia ja happoisuutta.
7: Walk the Line, 82p
- Jaa miksihän jätin tämän listalle mutta Blues Brothersia en. No enpä jaksa enää alkaa muuttelemaan. Ok pätkä.
6: All that Jazz, 82p
- Rohkea omaelämänkerta. Yllättävän hyvä elokuva.
5: South Park: Bigger, Longer and Uncut, 82p
- Miksei kaikki musikaalit ole tällaisia?
4: The Nightmare Before Christmas, 83p
- Se Burtonin onnistuneempi musikaali (vrt. Sweeney Todd)
3: I'm Not There, 83p
- Musikaali, biopic, mikä tahansa. Tätä ei voi laittaa mihinkään genreen joka osuisi kohdalleen.
2: The Meaning of Life, 84p
- Sketsikomedia, musikaali, ks. I'm Not There
1: Tenacious D in the Pick of Destiny, 85p
- Tuskin musikaalit tästä paranevat. Koskaan.

Sellainen genre sillä kertaa. Laskenpa vielä prosentit jotka vääristyvät koska lasken taas listalta pois jätetyt mukaan kuten ennenkin:

Tier 1: 16,7 %
Tier 2: 6,7 %
Tier 3: 10 %
Tier 4: 16,7 %
Tier 5: 3,3 %
Tier 6: 3,3 %
Tier 7: 10 %
Tier 8: 20 %
Tier 9: 13,3 %
Tier 10: 0 %

En tiedä mikä härö tuo tier 8 20% on, mutta yleensä huonoja ovat. Loistavaa musikaalia ei ole olemassa, kertoo critickerin setä. Oikeassa on hän. Ensi kerralla lisää kivoja listoja haukuttavaksi.

Oskarit 07

Tuli luvattua ja lupaushan pitää. Ennen ruotimista edellisen postauksen jälkeen nähdyt katsomiskelpoiset leffat:

Ratatouille, Into the Wild, In the Valley of Elah, Hard Boiled, Aliens, There Will Be Blood, Rambo, Chinatown, Reservoir Dogs, Kill Bill vol. 1&2, Blade II, Pulp Fiction, Amélie

Ja sitten Oscarien kimppuun. Ks. kategorian voittaja lihavoituna, oma suosikkini alleviivattuna ja muut ehdokkaat normisti.

Best Short Film, Live Action
Le Mozart des Pickpockets, Om Natten, Il Supplente, Tanghi argentini, The Tonto Woman

Eipä ole paljon sanottavaa kun en ole kyseisiä pätkiä nähnyt. Eiköhän se mennyt about oikein.

Best Short Film, Animated
Peter & The Wolf, Même les pigeons vont au paradis, I Met the Walrus, Madame Tutli-Putli, Moya lyubov

I Met the Walrus on ainoa näistä jonka olin nähnyt, mutta tykkäsin siitä. Pekka ja Susi näytti pikkupätkien perusteella porukan huonoimmalta, mutta ehkä siinä oli sitten hyvä tarina tai jotain. Ei voi kovin paljoa valintaa kritisoida pätkiä näkemättä.

Best Documentary, Short Subjects
Freeheld, La Corona, Salim Baba, Sari's Mother

Ei mitään hajua mistään näistä.

Best Documentary, Features
Taxi to the Dark Side, No End in Sight, Operation Homecoming: Writing the Wartime Experience, Sicko, War Dance

En ole nähnyt kuin Sickon. Olihan se hyvä, mutta ei kai kukaan oikeasti odottanut että Moore saisi Oscarin. Silloinhan se pitäisi päästää lavalle suoraan tv-lähetykseen.

Best Foreign Language Film of the Year
Die Fälscher, Beaufort, Mongol, Katyn, 12

Jälleen voiton vei pätkien perusteella huonoimmalle näyttävä leffa, mutta mitään näistä näkemättä oikeudesta on paha sanoa. Mongolia on paljon hehkutettu, mutta ei se tarkoita että se olisi hyvä.

Best Animated Feature Film of the Year
Ratatouille, Persepolis, Surf's Up

En voi kovin vakuuttavasti valittaa, koska olen nähnyt vain voittajan ja se on hyvä. Olen tosin melko varma että Persepolis on parempi, se vain pitäisi vielä nähdä.

Best Achievement in Visual Effects
The Golden Compass, Pirates of the Caribbeat: At World's End, Transformers

Jo pelkästään pikkupätkien perusteella pysti olisi ehdottomasti kuulunut Transformersille. Kultaisesta kompassista olen kuullut vain pahaa sanottavaa, etenkin efektien osalta. Haiskahtaa säälioscarilta jolla buustataan flopanneen suurtuotannon myyntiä.

Best Achievement in Sound Editing
The Bourne Ultimatum, No Country for Old Men, Ratatouille, There Will Be Blood, Transformers

Vaikkei Bournekaan huonosti tällä saralla onnistunut, No Country for Old Men olisi tämän ansainnut rujosta äänimaailmastaan, jota avusti paljon musiikin lähes täydellinen puute.

Best Achievement in Sound
The Bourne Ultimatum, No Country for Old Men, Ratatouille, 3:10 to Yuma, Transformers

Samat sanat kuin edellisessä kategoriassa. Tästä tosin 3:10 to Yumalle olisi voinut antaa säälioscarin, koska se oli hyvä elokuva.

Best Achievement in Music Written for Motion Pictures, Original Song
Once (Falling Slowly), August Rush (Raise it Up), Enchanted (Happy Working Song), Enchanted (So Close), Enchanted (That's How You Know)

Kun pysti ei mennyt arvalla heitettyjen ehdokkaiden parhaalle, eli August Rushille, onneksi se sentään meni Oncelle. Kaikki Enchantedin biisit olivat niin hirveää kuraa ettei mitään rajaa.

Best Achievement in Music Written for Motion Pictures, Original Score
Atonement, The Kite Runner, Michael Clayton, Ratatouille, 3:10 to Yuma

Ei Atonementinkaan ääniraita huono ollut, Yuman länkkäribiisit vain kolahtivat paremmin.

Best Achievement in Makeup
La Môme, Norbit, Pirates of the Caribbean: At World's End

Kunhan Norbit ei voittanut niin kaikki oli hyvin.

Best Achievement in Costume Design
Elizabeth: The Golden Age, Across the Universe, Atonement, La Môme, Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street

Across the Universe näytti pikkupätkässä niin hapokkaalle, että olin myyty. Kyllähän Elizabethissa näkyi oikeasti olleen puvustus kunnossa.

Best Achievement in Art Direction
Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street, American Gangster, Atonement, The Golden Compass, There Will Be Blood

Ensimmäinen pysti joka meni sinne minne pitikin. Jos Sweeney Toddille yhden Oscarin kehtaa antaa, se on tämä. Visuaalisesti elokuva oli täyttä timangia.

Best Achievement in Editing
The Bourne Ultimatum, Le Scaphandre et le papillon, Into the Wild, No Country for Old Men, There Will Be Blood

Akatemia alkoi lämmetä. Tämä taas oli Bournelle se yksi pysti, jonka se vähintään ansaitsi.

Best Achievement in Cinematography
There Will Be Blood, The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford, Atonement, No Country for Old Men, Le Scaphandre et le papillon

Jesse James, TWBB ja No Country for Old Men olivat pääehdokkaat, eivätkä muutkaan olleet huonoja tässä kovassa sarjassa. Ymmärrän valinnan siinä mielessä, ettei There Will Be Bloodia voitu jättää vain yhden patsaan elokuvaksi.

Best Writing, Screenplay Based on Material Previously Produced or Published
No Country for Old Men, Atonement, Away from Her, Le Scaphandre et le papillon, There Will Be Blood

Kova kamppailu kahden suuren välillä, joka meni mielestäni oikein päin. Atonementin voitto olisi ollut suuri vääryys.

Best Writing, Screenplay Written Directly for the Screen
Juno, Lars and the Real Girl, Michael Clayton, Ratatouille, The Savages

Jälleen palkinto sinne minne pitikin. Lars and the Real Girl ja Ratatouille olivat tämän kategorian heikot lenkit.

Best Achievement in Directing
Ethan Coel & Joel Coen (No Country for Old Men), Paul Thomas Anderson (There Will Be Blood), Tony Gilroy (Michael Clayton), Jason Reitman (Juno), Julian Schnabel (Le Scaphandre et le papillon)

Oikea valinta. Myöskään Paul Thomas Andersonille pysti ei olisi mennyt väärään paikkaan. Juno ja Michael Clayton eivät ehkä niinkään olleet ohjaajan taidonnäytteitä.

Best Performance by an Actress in a Supporting Role
Tilda Swinton (Michael Clayton), Cate Blanchett (I'm Not There), Ruby Dee (American Gangster), Saoirse Ronan (Atonement), Amy Ryan (Gone Baby Gone)

Tässä kategoriassa oli kaksi palkinnon ansaitsevaa suoritusta, kumpikaan ei voittanut. Blanchett oli aivan mahtava Bob Dylanina ja Ryan vakuuttava yh-äitinä. Swintonin suoritus oli melko mitäänsanomaton, ryöstetty palkinto.

Best Performance by an Actor in a Supporting Role
Javier Bardem (No Country for Old Men), Casey Affleck (The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford), Philip Seymour Hoffman (Charlie Wilson's War), Hal Holbrook (Into the Wild), Tom Wilkinson (Michael Clayton)

Palkinto meni ainoaan oikeaan osoitteeseen. Hyytävä suoritus. Kaksi seuraavaa olisivat myös olleet palkinnon arvoisia ilman Bardemia.

Best Performance by an Actress in a Leading Role
Marion Cotillard (La Môme), Cate Blanchett (Elizabeth: The Golden Age), Julie Christie (Away from Her), Laura Linney (The Savages), Ellen Page (Juno)

Toivoin Pagen voittoa, mutta taisi Cotillardkin olla melko vakuuttava. Olen nähnyt näistä vain Junon, joten mielipide on erittäin vankalla pohjalla.

Best Performance by an Actor in a Leading Role
Daniel Day-Lewis (There Will Be Blood), George Clooney (Michael Clayton), Johnny Depp (Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street), Tommy Lee Jones (In the Valley of Elah), Viggo Mortensen (Eastern Promises)

Jos kuka tahansa muu olisi voittanut tämän, se olisi ollut yksi oscarhistorian suurimpia rikoksia. Ehkä vuosikymmenen kovin näyttelijäsuoritus. Tommy Leen olisi pitänyt mielummin saada ehdokkuus No Country for Old Menistä, Viggon ehdokkuus oli mukava nähdä. Silti muista ei vastusta Daniel Day-Lewisille.

Best Motion Picture of the Year
No Country for Old Men, Atonement, Juno, Michael Clayton, There Will Be Blood

Hiuksenhienosti parempi kuin There Will Be Blood. Atonement oli täysin väärässä paikassa, Michael Claytonkin selkeästi muita kolmea huonompi. Itse asiassa ei ollut Junollakaan kahden kärkeen mitään asiaa.

Vakavat mielipiteet on lausuttu. Nyt odotellaan seuraavia Oscareita. Perään vielä satunnaista top10 listaa.

perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Top10 rikoselokuvat

Enpä jaksa muuten postata vielä, mutta aikani kuluksi heitän uutta listaa. Crime-tagilla luokiteltavia leffoja olen critickerin listoille nähnyt 109, seuraavat löytyvät kärjestä:

10: American Gangster, 90p
- Ridley Scottin tositapahtumiin perustuva gangsterieepos kolahti. Denzel Washington ja Russel Crowe vetävät roolinsa hienosti eikä elokuvassa ole muutenkaan paljon vikaa.
9: Sin City, 90p
- Paras sarjakuvafilmatisointi mitä koskaan on tehty. Repliikkien, kuvakulmien ja jopa taustojen uskollinen toisto toimii ja tarinassa on potkua. Tuoretta noiria parhaimmillaan.
8: Scarface, 90p
- Yksi Pacinon parhaista rooleista. Saman roolinhan mies on tästä asti vetänyt, mutta tässä se onnistui ehkä parhaiten. Tarinakin on laadukas.
7: 12 Angry Men, 92p
- Tämä paikka kuuluisi ehkä Chinatownille, mutta kun sitä ei jostain syystä ole rikoselokuvaksi listattu, sijalle nousee Sidney Lumetin oikeussalidraama. Mieletön jännitys yhdessä huoneessa.
6: Crash, 94p
- Kyseessä on siis Paul Haggisin Crash, eikä Cronenbergin vanhempi samanniminen elokuva. Hieno ja monisyinen katsaus rasismiin ja kai siinä joku rikoskin tapahtuu.
5: Hot Fuzz, 95p
- Listan ainoa komedia, mutta ansaitsee paikkansa millä tahansa listalla jonka genre menee edes lähelle. Kärkinelikolle tämäkään ei mahda mitään.
4/3/2: The Godfather / The Godfather: Part 2 / The Godfather: Part 3, 95p
- Vaikka kolmatta on paljon kritisoitu, en saa tehtyä eroa näiden välille. Jokainen on omalla tavallaan loistava ja kaikki ovat elokuvien eliittiä. Unohtumattomia kohtauksia, täydellisyyttä hipovia näyttelysuorituksia, mahtava ääniraita ja hienoa kuvausta. Lähes virheetöntä työtä.
1: No Country for Old Men, 96p
- Coenien uusin nousi heti yhdeksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani. Erikoinen, joidenkin mielestä jopa erittäin hidas tarinankerronta toimii kuin junan vessa. Täydellisesti valitut pääosanäyttelijät latovat todella laadukasta dialogia huolella rakennetuissa kohtauksissa. Coenien ohjaus on timangia, lopetus Coenmaisen erikoinen ja tarina silkkaa terästä. Yhtä kohtausta vaille täydellinen elokuva.

Vuosi 2007 osoittautui erikoisen hyväksi tällä listalla kolmella listaelokuvalla, sekä erittäin niukasti 90 pisteellä listalta ulos jääneellä Gone Baby Gonella. Ehkä lähiaikoina pitää julkaista tuo 2007 top10 lista uudestaan, nyt kun There Will Be Blood ja No Country for Old Men on vihdoin nähtynä. Ikisuosikki genrejakauma:

Tier 1: 6,4 %
Tier 2: 10,1 %
Tier 3: 17,4 %
Tier 4: 8,3 %
Tier 5: 7,3 %
Tier 6: 9,2 %
Tier 7: 10,1 %
Tier 8: 12,8 %
Tier 9: 3,7 %
Tier 10: 14, 7%

Keskimäärin melko yhdentekevä genre, mutta paljon erittäin hyviä, kuten listan korkeat pistemäärätkin osoittavat. Tier 3:n korkea prosentti kertonee siitä, että huonot rikoselokuvat ovat harvoin täysin kelvottomia, vaan yleensä ansaitsevat edes vähän reilun tähden.

Ensi viikolla lupaan käydä läpi Oscarit. Vaikka suurin osa menikin oikein, muutamasta olisi napistavaa.

perjantaina, helmikuuta 22, 2008

Top10 dokumentit

Luulisi ettei tämä genre ole kovin kiinnostava, mutta silloin olisi tietysti väärässä. Kovin montaa dokkaria ei ole tullut katsottua, mutta listaksi asti kuitenkin. Criticker listaa minun katsoneen 15 dokumenttia, joista yhtä en itse dokumentiksi luokittelisi, joten se jää listalta pois. Tässä kuitenkin kärki:

10: Super Size Me, 80p
- Morgan Spurlockin McDonald's - koettelemus sai kaikkien paitsi McDonald'sin sympatiat puolelleen, vaikkei "mies" saanut edes Super Size ateriaa oksentamatta sisäänsä.
9: An Inconvenient Truth, 81p
- Ei ole turha mies tuo Al Gore. Tämä oli varsin yllättävää. Sisältö sen sijaan ei, mutta ihan asiallisesti esitettyä tavaraa. Saa myös pisteitä siitä, että jenkit eivät ole tarpeeksi tietoisia näistä asioista.
8: Touching the Void, 81p
- Koskettava ja kaunis dokumentti maailman kovimmasta jätkästä, miehestä joka tuli yksin molemmat jalat katkenneena alas vuorelta.
7: Evening With Kevin Smith 2: Evening Harder, 81p
- Toinen osio Smithin hauskoista Q&A sessiosta ei aivan yllä ensimmäisen tasolle, mutta on silti hauskaa ja mielenkiintoista katsottavaa.
6: Jesus Camp, 82p
- Jos jumala todella haluaa ihmisten tekevän tällaista, toivon ettei häntä ole olemassa. Elokuva joka näyttää, että äärikristityt ovat aivan yhtä pahoja kuin äärimuslimit tai äärimitkätahansa.
5: An Evening With Kevin Smith, 85p
- Smithin Q&A sessioiden ensimmäinen osa. Hauskoja kommentteja ja mielenkiintoista nippelitietoa. Sopii luonnollisesti vain miehen faneille.
4: Bowling for Columbine, 86p
- Kaikki tietävät että Michael Moore on kaikkea muuta kuin objektiivinen ja rehellinen mies. Silti hänen dokumenttinsa ovat mielenkiintoisia ja monesti, kuten nyt, harhaanjohtavasti esitettyjen "faktojen" ja shokkityylin takaa löytyy oikea ongelma. Boonuksena Moore osaa myös viihdyttää.
3: Pretty as a Picture: The Art of David Lynch, 86p
- Jos Smithin Q&A:t olivat vain miehen faneille, tämä on todellakin vain Lynchin faneille. Sellaisille tosin erittäin mielenkiintoinen. Lynchin hienoja "maalauksia" ja tarinoita siitä miten jotkut yksittäiset kohtaukset päätyivät elokuviin.
2: Sicko, 87p
- Tylsän Fahrenheit 9/11:n jälkeen Moore ylitti jopa Bowling for Columbinen tasonsa terveydenhuoltodokumentilla. Vähemmän harhaanjohtavia "faktoja", enemmän asiaa. Jälleen kaiken shokeerauksen ja viihdykkeen takaa löytyy ihan oikea ongelma.
1: Grizzly Man, 87p
- Herzog on ohjannut kauniin ja kunnioittavan dokumentin Timothy Treadwellista, yhdestä omaperäisimmistä julkisuuden henkilöistä koskaan. Elokuva ei suoraan ota kantaa Treadwellin toimiin vaan antaa katsojan tehdä omat johtopäätöksensä. Hienoa luontokuvaa ja traaginen tarina.

Top10 - listan kova pistetaso yllätti itsenikin. Onhan se muihin kategorioihin verrattuna mitätön, mutta dokumenteilta ei voinut paljoa odottaakaan. Myös tierjakauma on melko mielenkiintoinen:

Tier 1: 0 %
Tier 2: 6,7 %
Tier 3: 0 %
Tier 4: 6,7 %
Tier 5: 0 %
Tier 6: 6,7 %
Tier 7: 13,3 %
Tier 8: 26,7 %
Tier 9: 40 %
Tier 10: 0 %

Jakauma johtunee osittain siitä, että dokkarien suhteen tietää paljon paremmin etukäteen miten hyvä dokkari mahdollisesti on kyseessä. Jakauman mukaan olen katsonut lähes pelkästään melko hyviä dokumentteja, mutta en kuitenkaan koskaan mielettömän hyvää. Tästä on kuitenkin vaikea vetää johtopäätöksiä dokkareiden yleistasoon, sillä kuten sanoin niiden kanssa on helpompi olla valikoiva.

Ensi kertaan.

Läpiä päähän

Innovatiivisen otsikon puutteessa päätin blogin nimen lisäksi plagioida YUP:ta kerrankin myös postin otsikossa. YUP:sta puheenollen, katsastin herrojen minikiertueen keikan Redneckissä, jossa tarjolla oli vajaa tunti uuden levyn materiaalia. Melkoisen tiukkaa tavaraa. Jos siirto levylle onnistuu niinkuin pitää, tiedossa saattaa olla paras YUP-lätty koskaan.

Tämän blogipostauksen innoitti tietysti elokuva, tällä kertaa huono sellainen. Käsityskykyni ei riitä, kun Coenien tasoiset nerot tekevät sellaista paskaa kuin The Ladykillers. Uskomattoman huono elokuva herrojen tasoon nähden. Edellisen postauksen jälkeen on tullut tarkkailtua seuraavat kelpoisat elokuvat:

The Darjeeling Limited, Jarhead, No Country For Old Men, Miller's Crossing, La Cité des enfants perdus, Jesus Camp, Charlie Wilson's War ja I'm Not There.

Elokuvien kunniamaininta menee No Country For Old Menille, joka on Coenien paras elokuva ja myös viime vuoden paras pätkä, jättäen Hot Fuzzin kakkoseksi. Elokuvien lisäksi tuli myös katsottua Lars Von Trierin Riget - minisarja, josta tarinoita jutskassa. Luin myös Kevin Smithiä.

Huomenna olisi tarjolla Jyp-Kärpät, johon liput on varattu jo 2kk sitten. Melekosta. Perään toppia.

tiistaina, helmikuuta 12, 2008

Top10 thrillerit

Johan alkaa Hitchcockittaa. Jännäreitä on Critickerin listan mukaan tullut katsottua kokonaista 276 kappaletta, seuraavanlaisin kunniamaininnoin:

10: Chinatown, 91p
- Kaikkien noir-elokuvien äiti, tai vähintäänkin kummitäti. Jack Nicholsonin ainoita selväjärkisen rooleja.
9: The Usual Suspects, 92p
- Kaikkien aikojen lopetus. Itse tarinakaan ei ole lainkaan huono ja kerronta on laadukasta.
8: City of God, 93p
- Koruton kuvaus maailman vaarallisimmasta kaupungista.
7: Barton Fink, 93p
- Yllättäen Coenit jäävät tällä listalla vasta sijalle 7. Barton Finkin ei kuitenkaan tarvitse hävetä, erittäin laadukas elokuva.
6: The Silence of the Lambs, 94p
- Anthony Hopkinsin paras ja kuuluisin rooli. Kaikki osaset ovat tässä elokuvassa kohdallaan.
5: Memento, 94p
- Irreversiblen populaarimpi versio uppoaa kerronnaltaan minuun paremmin. Mainettaan helpposelkoisempi.
4: The Matrix, 95p
- Elokuvana ansaitsisi korkeamman sijan, trillerinä jää kärkikolmikon jalkoihin.
3: Pulp Fiction, 95p
- Samat perustelut kuin Matrixilla.
2: 12 Monkeys, 95p
- Gilliamin scifithrilleri pitää otteessaan alusta arvaamattomaan loppuun.
1: Oldboy, 95p
- Kostotrilogian selvästi paras osa. Uskomattoman tyylikäs ja kaikin puolin hyvin tehty. Lopetus on karu ja kaunis.

Blah blah tierit:

Tier 1: 7,2 %
Tier 2: 12,3 %
Tier 3: 10,1 %
Tier 4: 12,3 %
Tier 5: 8,3 %
Tier 6: 13,0 %
Tier 7: 10,9 %
Tier 8: 8,7 %
Tier 9: 6,9 %
Tier 10: 10,1 %

Hyvin tasapaksu genre, jossa ei ole heilahduksia suuntaan eikä toiseen. Hyvin arvattavaa, koska ei sinänsä ohjaa elokuvaa mihinkään suuntaan. Cheerio.

Insert otsikko here

Paljon on tapahtunut sitten viime näkemän. Oikeastaan postaan vain top10 listan takia, mutta en halua sotkea hyvää formaattia muulla löpinällä, joten postasinpa höpinät erikseen. Riget alkaa vaikuttaa yhä paremmalta, ensimmäisestä kaudesta kolme jaksoa neljästä takana. Myös Lostin neloskausi on alkanut varsin laadukkaasti. Sen sijaan Prison Break alkaa mennä jo camp-huumorin puolelle. Miller ja Purcell ovat toivottavasti jo anomassa että juuri heidän hahmonsa tapetaan pois kolmoskauden päättävässä hurjassa cliffhangerissa. Pixarin shorttejakin tuli katsottua, hyviä ja huonoja. Standalone-shortit Lifted, One-Man Band, Geri's Game, For the Birds ja Luxo Jr. nousevat suosituslistan kärkeen. Katsomisen arvoisia elokuvia sitten viime postauksen:

Mystic River, Fallen Angels, Brick, 3:10 to Yuma, Michael Clayton, Gone Baby Gone.

Sweeney Todd oli paha pettymys, sanoi muut mitä tahansa. Perään toppia.

maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Top10 SciFielokuvat

Seuraavana vuorossa olisi genreistä ollut draama, mutta tuo lista olisi ollut jo niin lähellä täydellistä top10 elokuvat - listaa että päätin jättää sen viimeiseksi. Lavalle asteleekin SciFi. Criticker listaa näkemäkseni 104 Science Fiction rainaa. Jostain kumman syystä Critickerin listaan kuuluu Grindhouse (90p) muttei kumpikaan sen osanen, joten jätän ks. rainan pois listalta:

10: Serenity / Videodrome / The Chronicles of Riddick / Star Wars : A New Hope / 12:01 PM, 88p
- En osannut valita yksittäistä tästä porukasta listalle, joten otin jokaisen mukaan. Tilaa säästääkseni sanon vain että hyviä ovat.
9: Children of Men, 89p
- Niukasti SciFiä, lähinnä synkkä lähitulevaisuudenkuvaus. Muuten mainio leffa, etenkin ohjaukseltaan.
8: The Fountain, 89p
- Aronofskyn uusin vakuutti, joskaan ei yhtä paljoa kuin Requiem for a Dream. Plussaa tyylikkäistä ilman tietokonetta tehdyistä efekteistä.
7: Empire Strikes Back, 89p
- Sen suuren trilogian paras osa, ei kaivanne esittelyjä.
6: Donnie Darko, 90p
- En oikein tiedä mikä tässä lopulta on SciFiä, mutta menköön nyt kun Criticker niin väittää.
5: THX 1138, 90p
- George Lucasin koulutyö oli parempi elokuva kuin mikään mitä Lucas on sen jälkeen tehnyt.
4: Brazil, 90p
- Gilliam osaa maalata sopivan synkkiä kuvia tulevaisuudesta, jonka osoittaa myös vielä tulossa oleva elokuva.
3: Blade Runner, 90p
- Monien mielestä Scifileffojen kuningas, minun listallanikin palkintopallilla. Final Cut on vielä näkemättä.
2: 12 Monkeys, 95p
- Se toinen Gilliamin tulevaisuudenkuvaus. Willis tekee elämänsä draamaroolin ja Pitt on totutun hyvä. Tässä on lähes kaikki kohdallaan.
1: The Matrix, 95p
- Wachowskin veljesten neronleimaus. Kasa siistejä ideoita joka toimii hämmästyttävän hyvin elokuvana. Jatko-osat hieman vesittivät tunnelmaa, mutta originaalin hohto ei katoa. Edelleen yksi hienoimpia elokuvia mitä on tehty.

Kaikille jo tuttu ja turvallinen tierjakauma on aina poikaa:

Tier 1: 10,6 %
Tier 2: 10,6 %
Tier 3: 7,7 %
Tier 4: 11,5 %
Tier 5: 7,7 %
Tier 6: 10,6 %
Tier 7: 12,5 %
Tier 8: 6,7 %
Tier 9: 12,5 %
Tier 10: 9,6 %

Epäyllättävä tulos, SciFi ei näytä genrenä vaikuttavan millään tavalla elokuvan laatuun. Ehkä keskimäärin enemmän hyviä kuin huonoja, mutta melko mitättömällä erolla.

Superbowl XLII

Olipahan taas Superbowl. Ylivoimaisena ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Patriots ei esittänyt yhtään mitään koko ensimmäisellä puoliskolla, lukuunottamatta yhtä Bradyn heittoa joka pakotti Giants-puolustuksen tekemään rikkeen joka lopulta johti helpohkoon touchdowniin. Giants hallitsi peliä mielensä mukaan ja oli vain Steve Smithin nakkisormien syytä ettei se päässyt 10-7 johdossa toiselle puolikkaalle. Toisella puolikkaalla pelin luonne muuttui, mutta hallitseva osapuoli oli sama. Patriotsin pelätty hyökkäys pystyi tekemään yhden jäätävän touchdownin, mutta Eli Manning oli vastannut aiemmin vielä jäätävämmällä touchdownilla ja teki loppuun oman elokuvansa ansaitsevan suorituksen, joka lopulta vei Giantsin yllättävään, mutta ansaittuun voittoon. Kukaan ei varmaan uskonut sen haamuheiton menevän perille. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä ottelu, kuten aina. Ensi vuotta odotellessa.

Koska edellisestä postauksesta on vain hetki aikaa, ei ole väliin ehtinyt katsomisen arvoisia elokuvia. Heti perään myös uutta top10 listaa koska tuntuu siltä.

lauantaina, helmikuuta 02, 2008

Top10 komediat

Ja nyt päästiinkin listalla hieman laajempaan genreen. Enemmän tai vähemmän hauskoja leffoja on tullut nähtyä 236 kappaletta. Kaikkia komediaksi critickerissä luokiteltuja en kuitenkaan siihen lokeroon laittaisi, tästä syystä kärkikymmeniköstä jäivät pois Eternal Sunshine of a Spotless Mind (95p), The Science of Sleep (94p), Brazil (90p) ja Kill Bill: Volume 1 (90p). Jäljelle jäi seuraava kymmenikkö:

10: Batman, 87p
- Kyseessä on siis vuoden 1966 vanha kunnon kalsaribatman. Kablam!
9: Bad Santa, 88p
- Ei listaa ilman Coeneita. Billy Bobin hieno rooli takaa naurun aihetta joka jouluksi.
8: Monty Python and the Holy Grail, 88p

- Jostain syystä ainoa Monty-entry listalla. Meaning of Life ei ihan pärjää tälle ja Life of Brian on vielä jonossa. Lista ei sentään jäänyt täysin Montya vaille.
7: Family Guy Presents: Stewie Griffin - The Untold Story, 90p
- Jos jonkun listan aiheena on komedia, Family Guy kuuluu sinne. Minulle tämä elokuva edustaa sarjan kulta-aikaa ja huumorin huippua.
6: Shoot 'em Up, 90p
- Ihmisten tappaminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa.
5: Fear and Loathing in Las Vegas, 90p
- Huumeiden käyttäminen on tainnut aina ennenkin olla näin hauskaa.
4: Lost in Translation, 91p
- Vähäeleinen, irtonauruja tavoittelematon komedia on Bill Murrayn valtakuntaa, minkä tämäkin elokuva osoittaa. Tämän määrittely komediaksi on vähän siinä ja tässä, mutta laskinpa kuitenkin.
3: Planet Terror, 92p
- Toinen elokuva samana vuonna, joka on tarkoituksella erittäin överi b-actionleffa ja onnistuu siinä täydellisesti.
2: Shaun of the Dead, 95p
- Shaunilta vahva aloitus kakkossijoilta molemmissa ensimmäisissä listoissa. Romzomcom on kuolematon genre.
1: Hot Fuzz, 95p
- Shaun of the Deadin tiimi pystyi panemaan vielä paremmaksi kolme vuotta myöhemmin. Nämä kaverit selvästi hallitsevat komedian. Ehkä muutaman vuoden päästä tiimillä on jo kolmoisjohto?

Vielä hauska ja merkityksetön jakauma tiereittäin:

Tier 1: 17,4 %
Tier 2: 14,8 %
Tier 3: 10,2 %
Tier 4: 11,0 %
Tier 5: 7,2 %
Tier 6: 11,0 %
Tier 7: 9,3 %
Tier 8: 5,9 %
Tier 9: 8,1 %
Tier 10: 5,1 %

Tulos ei ole lainkaan yllättävä. Komediat ovat melko usein järkyttävän huonoja ja erittäin harvoin hyviä. Ensi kertaan.

Fun facts

Nyt kun on Frets on Firessä kaikkien kitarasankarien biisit pelattuna läpi, tarjolla äärimmäisen syväluotaavaa analyysiä hyvien biisien määrästä:

GH1: 19/46 = 41 %
- Sisältää suhteessa biisimäärään eniten hyviä vetoja. Edelleen siis varsin kelvollinen paketti.
GH2: 21/63 = 33%
- Kovaa keskitasoa, ei valittamista.
GH encore: 5/30 = 17%
- Hirveää jörssiä. En maksaisi montaakaan euroa tästä paketista.
GH3: 26/73 = 35%
- Biisimäärän nostolla on saavutettu myös suurin hyvien biisien kokonaismäärä. Varsin kelvollisesti vastinetta rahalle siis. Miinuspuolena hyvistä biiseistä 4 on aidossa GH:ssa vain kaksinpelillä avattavissa...

Edellisen postauksen jälkeen ovat silmieni editse valuneet seuraavat katsomisen arvoiset rainat:
Beowulf, Mar Adentro, Chungking Express, Knocked Up, Garden State, The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford, Hard Candy ja The Thin Red Line.

Niin ja Dexterin kakkoskausi loppui mainiosti. Samaa kovaa tasoa odotetaan kolmoskaudelle. Behold! Kohta uusi top10 lista perään!

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Top10 romanttiset elokuvat

Top10 listavillityksen avaa critickerin genrevalikon ensimmäinen genre, romance. Tähän mennessä olen nähnyt 63 romanceksi luokiteltua elokuvaa, joiden kärki näyttää seuraavalta:

9/10: Before Sunrise / Before Sunset, 89p
- En saa tehtyä eroa näiden välille, mutta listapaikan molemmat ansaitsevat. Hienoa dialogipohjaista mutkatonta romantiikkaa.
8: Hero, 90p
- Sinänsä elokuvan avut ovat aivan täysin muualla kuin romantiikassa, mutta sitäkin on genreluokitukseen riittävä määrä.
7: The Illusionist, 91p
- Taikurielokuvakaksikon parempi puolisko tarjosi laadukkaan draaman ja näyttelyn lisäksi myös kauniin romanssin.
6: Fisher King, 91p
- Kuuluisi seuraavan elokuvan yläpuolelle absoluuttisella asteikolla, mutta romanssina tarjoaa hieman vähemmän. Laadukas elokuva kuitenkin.
5: Lost in Translation, 91p
- Hauska ja vähäeleinen rakkaustarina, joka näyttää että rakkaussuhde ei välttämättä tarkoita sitä, että pettäisi samalla kumppaniaan.
4: Science of Sleep, 94p
- Michel Gondryn kuvankaunis mestariteos on hauska ja lämmin. Loppu ei ole siirappinen, vain vähän makea.
3: 3-iron, 94p
- Yksi kauneimpia elokuvia mitä tiedän, jos katsotaan muutakin kuin visuaalista puolta. Häviää siltä osin vain niukasti listan kärjelle.
2: Shaun of the Dead, 95p
- Romanttinen zombiekomedia kuuluu luonnollisesti tälle listalle. Ansaitsee myös yhtenä harvoista hyvistä romanttisista komedioista korkean sijoituksen.
1: Eternal Sunshine of the Spotless Mind, 95p
- Toinen Michel Gondry-elokuva neljän kärkeen. Tällä kertaa käsikirjoitus on Kaufmanin ja se tuo elokuvalle tarvittavan lisäpotkun. Jim Carrey on yllättävän hyvä kun naamaa ei tarvitse vääntää.

Turhan nippelitiedon osasto tarjoaa lisäksi jakauman tiereittäin. Tämä luo hieman näkemystä siihen, miten paljon yleensä ottaen arvostan ks. genren elokuvia. Tier 1 tarkoittaa huonointa 10 prosenttia näkemistäni elokuvista, tier 2 seuraavaa 10 prosenttia jne. Käytännössähän tämä tarkoittaa että alle 10 prosenttia tarkoittaa vajausta siinä tierissä ja yli 10 prosenttia painottumista.

Tier 1: 7,9 %
Tier 2: 7,9 %
Tier 3: 15,9 %
Tier 4: 7,9 %
Tier 5: 9,5 %
Tier 6: 9,5 %
Tier 7: 6,3 %
Tier 8: 6,3 %
Tier 9: 15,9 %
Tier 10: 12,7 %

Keskimäärin tuntuivat siis olevan joko melko huonoja tai todella hyviä. Varsin hajanainen genre joka tapauksessa. Ensi kertaan.

Uusi vuosi, uudet kliseet

Totesin etten jaksa enää joka viikko listailla katsomiani elokuvia koska kukaan ei tätä blogia lue kuitenkaan. Listailenpa nyt satunnaisesti edellisen postauksen jälkeiset katsomiskelpoiset elokuvat jotta voin vieläkin käyttää tätä blogia referenssinä kun joku kysyy mikä leffa kannattaa katsoa. En kuitenkaan jaksa käsin selata kaikkia edelliseen väliin ehtineitä. Käytäntö alkaa siis seuraavasta postauksesta.

Tämän lisäksi alan listailla satunnaisia top10-listoja silloin kun siltä tuntuu, alkaen nyt.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Uusi vuosi, uusi viikko 1

He:

Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
Ghost Dog: The Way of the Samurai
Y tu mamá también
The Road to Guantanamo
Thank You for Smoking
Capote
Butch Cassidy and the Sundance Kid
Det sjunde inseglet
Blade: Trinity
28 Weeks Later
The Pursuit of Happyness
Shallow Grave
La mala educación
Industrial Symphony No. 1: The Dream of the Broken Hearted
Let's Go to Prison
28 Days Later...

Capote oli tylsähkö, Blade täysi paska, samoin 28 Weeks Later. Muut enemmän tai vähemmän hyviä. Jutskassa niistä on kuitenkin, lue sieltä.

Jutska update: kaikki yllämainitut

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Vuoden 2007 top10 elokuvat

Vuosi vaihtui ja on aika listata kuluneen vuoden parhaat leffat. Listaan tullee reilusti muutoksia vielä jatkossa, koska en ole järin monta rainaa ehtinyt vielä katsoa.

10: Eastern Promises, 84p
- Cronenbergin uusin on hyvin samanlainen kuin edellinen, mutta tällä kertaa hieman vakavampana ja paremmin näyteltynä.
9: Superbad, 86p

- Yhtä vaille vuoden hauskin elokuva pääsee juuri ja juuri listalle. Maailmankaikkeuden ensimmäinen hauska teinikomedia.
8: Sicko, 87p
- Michael Mooren terveydenhuoltodokumentti on paluu Bowling for Columbinen laatuun tylsähkön Fahrenheitin jälkeen. Kunhan muistaa suhtautua "faktoihin" kriittisesti.
7: Bourne Ultimatum, 87p
- Hieno päätös ennen Casino Royalea täysin salainen agentti-genreä dominoineelle sarjalle.
6: 300, 88p
- Frank Millerin sarjakuvalle ääriuskollinen sotaeepos josta ei lihaksia ja hidastuskuvia puutu.
5: Zodiac, 89p
- David Fincherin odotettu uutuus täytti lähes kaikki odotukset. Mahtava näyttely paikkasi hieman hidasta juonta.
4: Shoot 'em up, 90p
- Övereistä övereintä actionia ryyditettynä hauskalla dialogilla ja hyvällä näyttelyllä. Niin ja Monica Bellucci.
3: American Gangster, 90p
- Denzel Washingtonilta jälleen loistosuoritus, Russel Crowekin on todella vakuuttava liian rehellisenä poliisina.
2: Planet Terror, 92p
- Ilman Shumppia tämä olisi överein leffa aikoihin. Se voi olla sitä nytkin. Hauska, raaka ja nopea. Go RR.
1: Hot Fuzz, 95p
- Vuoden hauskin ja paras elokuva. Spacedin ja Shaun of the Deadin tehnyt tiimi siirtyi poliisielokuvien pariin ja tällä kertaa elokuva ei ole pelkkä parodia, vaan tarjoaa enemmän laatua omin avuin.

Varsin laadukas leffavuosi jälleen. Listasijaan vaadittiin totuttu noin 85p ja 90p ylittäjiä oli useita. Seuraavassa vielä 11-X:

Death Proof, Sunshine, Ocean's Thirteen, Rescue Dawn, Blades of Glory, The Simpsons Movie, Aqua Teen Hunger Force Colon Movie Film for Theaters, Futurama: Bender's Big Score, 1408, Reign Over Me, Shrek the Third, The Condemned, Music and Lyrics, High School Musical 2