tiistaina, huhtikuuta 28, 2020

Levyprojekti, osa 6

Enoni innoittamana päätin alkaa kuuntelemaan fyysistä CD-varastoamme läpi levy kerrallaan. Käyn hakemassa kellarista kymmenen levyä kerrallaan, kopioin tietokoneelle ne joita ei ole jo kopioitu, ja soitan levyt kokonaisuudessaan kerran läpi. Levyt ovat aakkosjärjestyksessä, mutta otan aina joka kymmenennen, ettei tarvitse kuunnella samaa bändiä montaa tuntia putkeen. Tähän kuvailen lyhyesti fiiliksiä eri levyistä ja arvioin ne asteikolla * - *****. Kymmenen levyä / postaus, koska sen verran haen niitä kerralla kellarista.

YUP - 1990-1992


Tämähän on oikeastaan greatest hits - tyyppinen kokoelma bändin alkuajoilta, eli sikäli mitään albumikokonaisuutta on turha edes odottaa. Eipä paljon haittaa, sen verran timanttista tavaraa tämä on. Koska YUP vertautui aina enemmän tai vähemmän CMX:ään, vertailen myös nyt. Molemmathan tykkäävät / tykkäsivät soittaa keikkojen lopuksi näitä kaikkein vanhimpia biisejä. CMX:llä soittajien nykyvire nostaa vanhat biisit keikkasetissä selvästi levyversioiden yläpuolelle, YUP:lla nämä vanhat ovat jo levyllä erinomaisia. 

Jukka: *****
Eeva: *****

Lord of the Rings: Return of the King Soundtrack


Trilogian viimeinen elokuva on luultavasti se heikoin, mutta musiikit siinä ovat ihan yhtä hyvät kuin muissakin osissa. Leffasoundtrackeja tulee silloin tällöin kuunneltua ja kyllähän tämäkin toimii.

Jukka: ****
Eeva: *****

Bryan Adams - The Best of Me


Legendaarinen raspikurkku josta South Parkissa Kanada pyysi muulta maailmalta anteeksi. Onhan tämä aika kliseistä aikuisrokkia. Niin kliseistä että välillä vähän naurattaa. Ehkä se ei kuitenkaan riitä hyvään arvosanaan. Eevan levy.

Jukka: **
Eeva: **

Apulanta - Heinola 10


Itselleni tämä menee selkeästi sinne "uuteen" Apulantaan, Eevalle taas tämä on juuri sitä millaisena on tämän bändin oppinut tuntemaan. Hyvä levyhän tämä on, parhaat biisit varsinkin, mutta omaan makuun mukana on vähän täytettäkin.

Jukka: ****
Eeva: *****

Blink 182 - Blink 182


Purkkapunkkareiden nimikkoalbumi ei suinkaan ole ensimmäinen, niinkuin usein on, vaan jostain tuotannon puolesta välistä. Hitit on pääasiassa tehty jo ennen tätä, ja oikeastaan tämä on aika tylsää rallatusta.

Jukka: **
Eeva: ***

Children of Bodom - Are You Dead Yet?


Eevan arkistoista. Itse en ole koskaan oikein päässyt tähän bändiin sisään, eikä tämä ilmeisesti bändin kovimpiin kuuluva albumi onnistunut tekemään tähän poikkeusta.

Jukka: **
Eeva: ****

CMX - Seitsentahokas


CMX on viime vuosikymmenen ajan, ellei kauemminkin, vuorotellut progepainotteisempien ja kevyempien albumien välillä. Seitsentahokkaan kohdalla mentiin melko syvälle sinne progepäätyyn kun takana oli melko kepeä Iäti. Harvoin olen ollut tätä mieltä, mutta tässä mentiin ehkä jopa liian syvään päähän ja levy jäi siten hieman kylmäksi. Kepeää Mesmeriaa seurannut Alkuteos onnistui selvästi tätä levyä paremmin pitämään lämmön mukana yhtälössä. Tästä kaikesta huolimatta myös Seitsentahokas on todella hyvä levy, joka ei jää kauaksi viidennestä tähdestä. Ja Kusimyrsky on huikea keikkabiisi.

Jukka: ****
Eeva: *****

Haken - Affinity


Tämä Hakenin kasariteemalevy on ollut aika ankarassa soitossa ilmestymisestään asti. Erittäin ehjä kokonaisuus, ja vaikka bändi onkin tästä eteenpäin parantanut joka levyllä, tämä oli jo aikas hyvä. Molempien arvosanat valittiin jo ensi tahtien kohdalla.

Jukka: *****
Eeva: *****

Kent - Isola


Nyt päästiin Kenteissä sinne hittiosastolle. Isola lienee se isoin levy, tai ainakin sieltä löytyy Om du var här. Hyvä levyhän tämä on. Eeva pudotti viidennen tähden levyn lopussa olevien englanninkielisten livevetojen takia.

Jukka: ****
Eeva: ****

The Who - Who Are You


Taisin ostaa tämän hiljattain kaverilta käytettynä, kun ajattelin että olisihan se tällainenkin klassikko mukava omistaa. Ja onhan tämä hyvä levy. Täytyy ottaa kuunteluun useamminkin. Eevakin tykkäsi CSI:n tunnarista.

Jukka: ****
Eeva: ***

Search Results

Web results

Koonti Jukan arvosanoista tähän asti:


*****

CMX - Pedot
CMX - Rautakantele
Green Day - Dookie
Haken - Affinity
The National - High Violet
Nightwish - Century Child
David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Opeth - Damnation
Opeth - Ghost Reveries
Pink Floyd - The Wall
Placebo - Meds
Riverside - Shrine of New Generation Slaves
Rush - Rush in Rio
Sigur Rós - Ágætis byrjun
YUP - 1990-1992

****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
Apulanta - Heinola 10
Johnny Cash - American Recordings
Johnny Cash - Murder
CMX - Seitsentahokas
Kent - Isola
Kent - Kent
Kent - Verkligen
Maj Karma - Ukkonen
Lord of the Rings: Return of the King Soundtrack
Jarkko Martikainen - Mierolainen
Nightwish - Dark Passion Play
Nightwish - Human. :II: Nature.
Opeth - Deliverance
Pariisin Kevät - Astronautti
Placebo - Battle for the Sun
Rammstein - Herzeleid
Ranca - Sarvet
Rush - Clockwork Angels
Scandinavian Music Group - Palatkaa Pariisiin!
System of a Down - Hypnotize
System of a Down - Mezmerize
Vesala - Vesala
The Who - Who Are You
Wöyh! - Ikkillyk
Frank Zappa - Hot Rats

***

30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Apocalyptica - Worlds Collide
Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One
fun. - Some Nights
Tuomas Holopainen - Life and Times of Scrooge
Nightwish - Angels Fall First
Once Original Soundtrack
Paramore - Brand New Eyes
Red Hot Chili Peppers - By the Way
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet
Stella - Pelkääjän paikalla
Suburban Tribe - ¡Revolt Now!
Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin

**

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
Bryan Adams - The Best of Me
Backstreet Boys - Black & Blue
Blink 182 - Blink 182
Children of Bodom - Are You Dead Yet?
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access

Koonti Eevan arvosanoista tähän asti:


*****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
Apulanta - Heinola 10
CMX - Seitsentahokas
Haken - Affinity
Lord of the Rings: Return of the King Soundtrack
The National - High Violet
Nightwish - Century Child
Nightwish - Dark Passion Play
Pariisin Kevät - Astronautti
Placebo - Meds
Vesala - Vesala
Wöyh! - Ikkillyk
YUP - 1990-1992

****

Apocalyptica - Worlds Collide
Children of Bodom - Are You Dead Yet?
CMX - Rautakantele
Kent - Isola
Kent - Verkligen
Maj Karma - Ukkonen
Jarkko Martikainen - Mierolainen
Nightwish - Human. :II: Nature.
Opeth - Ghost Reveries
Paramore - Brand New Eyes
Placebo - Battle for the Sun
Riverside - Shrine of New Generation Slaves
Rush - Clockwork Angels
Rush - Rush in Rio
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet
Scandinavian Music Group - Palatkaa Pariisiin!
System of a Down - Hypnotize
System of a Down - Mezmerize

***

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One
Blink 182 - Blink 182
Johnny Cash - Murder
CMX - Pedot
Green Day - Dookie
Tuomas Holopainen - Life and Times of Scrooge
Kent - Kent
Nightwish - Angels Fall First
Once Original Soundtrack
Opeth - Damnation
Opeth - Deliverance
Pink Floyd - The Wall
Rammstein - Herzeleid
Ranca - Sarvet
Red Hot Chili Peppers - By the Way
Sigur Rós - Ágætis byrjun
Stella - Pelkääjän paikalla
Suburban Tribe - ¡Revolt Now!
Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin
The Who - Who Are You

**

Bryan Adams - The Best of Me
Backstreet Boys - Black & Blue
Johnny Cash - American Recordings
fun. - Some Nights
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Frank Zappa - Hot Rats

lauantaina, huhtikuuta 25, 2020

Levyprojekti, osa 5

Enoni innoittamana päätin alkaa kuuntelemaan fyysistä CD-varastoamme läpi levy kerrallaan. Käyn hakemassa kellarista kymmenen levyä kerrallaan, kopioin tietokoneelle ne joita ei ole jo kopioitu, ja soitan levyt kokonaisuudessaan kerran läpi. Levyt ovat aakkosjärjestyksessä, mutta otan aina joka kymmenennen, ettei tarvitse kuunnella samaa bändiä montaa tuntia putkeen. Tähän kuvailen lyhyesti fiiliksiä eri levyistä ja arvioin ne asteikolla * - *****. Kymmenen levyä / postaus, koska sen verran haen niitä kerralla kellarista.

Maj Karma - Ukkonen


Näin aloitetaan rock-levy. Näin sitä on oikeastaan myös hyvä jatkaa, sillä viidentenä tulee ensimmäinen heikompi veto, ja sen jälkeen taso taas nousee. Jossain vaiheessa mietin jo viidettäkin tähteä, mutta neljä lienee kuitenkin oikeampi. Viimeinen biisi muistutti myös että pitäisi vihdoin katsoa se Greenwayn elokuva.

Jukka: ****
Eeva: ****

Nightwish - Angels Falls First


Heti ensimmäisen biisin alkutahdit kertovat mitä tuleman pitää. Hyvin sävellettyä musiikkia jossa sanat ovat teinitasoa ja laulanta myös niin ja näin. Onhan tämä tavallaan ihan sympaattinen katsaus bändin alkuaikoihin, mutta ei tätä levyä kovin mieluusti uudelleen kuunteluun ota. Onneksi taso on tästä noussut.

Jukka: ***
Eeva: ***

Nightwish - Century Child


Century Child löytyi yllärinä Angels Fall Firstin kotelosta ja kun Paramoren Riot! - kotelo oli jostain syystä tyhjä, niin otetaan nyt tämä sitten täydentämään kymmenikköä. Muutamaa levyä myöhemmin bändi onkin voimiensa tunnossa ja tämä on varmaan Turusen aikakauden paras Nightwish - albumi. Heti avausbiisistä päästään täyteen vauhtiin eikä missään vaiheessa oikeastaan nosteta jalkaa kaasulta.

Jukka: *****
Eeva: *****

Opeth - Deliverance


Damnationin raskaampi kaksosveli on hieman vaikeampi päästä sisään, mutta palkitsee kyllä sitten kuuntelijansa. Olen yksi kerrallaan oppinut pitämään kaikista biiseistä, mutta ei tämä siltikään yhtä ehyt kokonaisuus ole kuin kaksi aiemmin projektissa kuunneltua Opethia.

Jukka: ****
Eeva: ***

Placebo - Battle for the Sun


Aivan hyvä Placebo on tämäkin, jos nyt ei ihan Medsin veroinen. Laitetaan siksi vähän Medsiä vähemmän tähtiä.

Jukka: ****
Eeva: ****

Ranca - Sarvet


Aikanaan suoraan bändin synistiltä ostettu lätty, joka oli itse asiassa parempi kuin muistinkaan. YUP-vaikutteet kuuluvat vahvana, mutta kyllä tällä pumpulla ihan oma soundinsa oli. Mittaa vain kolmen biisin verran, annetaan jokaisesta tähti ja yksi kansitaiteesta.

Jukka: ****
Eeva: ***

Rush - Clockwork Angels


Progejätin viimeiseksi jäänyt studioalbumi, jonka kiertueella kävivät Suomessakin. Olin luonnollisesti katsomossa. Jotkut tahot hehkuttivat tätä aikanaan jopa Rushin parhaaksi, mikä on luonnollisesti liioittelua. Erittäin hyvä levy tämä kuitenkin on. Jossain vaiheessa olisin antanut miettimättä täydet pisteet, mutta nyt kun kuuntelukertoja lienee joitakin kymmeniä takana, en ole enää niin varma. Taidan jättää viidennen pois. Hyvä levy kuitenkin edelleen.

Jukka: ****
Eeva: ****

Scandinavian Music Group - Palatkaa Pariisiin!

Tämä on jo pykälää parempi kuin Nimikirjaimet. Ei ihan yhtä hyvä kuin tätä ennen ilmestynyt levy, mutta oikein hyvä kuitenkin. Parhaat biisit ovat ihan bändin kärkitasoa, heikoimmat edelleen vähän täytteenomaisia.

Jukka: ****
Eeva: ****

Suburban Tribe - ¡Revolt Now!


Keskinkertaista nu-metalia. Mitä tästä nyt sanoisi? Ei mitään.

Jukka: ***
Eeva: ***

Vesala - Vesala


Paula oli sillä ainoalla Vain elämää - kaudella, jota tuli itsekin katsottua. Siinä sain sellaisen vaikutelman että tämähän on yllättävän monipuolinen muusikko. Vaikutelma on syventynyt soolouran myötä. Tässä ei ehkä ole vielä niitä Paulan toistaiseksi kovimpia vetoja, mutta hyviä kuitenkin. Lisäksi ne kuulostavat levyllä paremmilta, koska livenä teknopuoli nousee usein turhan vahvasti pintaan. Eeva olisi tälle antanut kuudennenkin tähden jos se olisi mahdollista.

Jukka: ****
Eeva: *****

Search Results

Web results

Koonti Jukan arvosanoista tähän asti:


*****

CMX - Pedot
CMX - Rautakantele
Green Day - Dookie
The National - High Violet
Nightwish - Century Child
David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Opeth - Damnation
Opeth - Ghost Reveries
Pink Floyd - The Wall
Placebo - Meds
Riverside - Shrine of New Generation Slaves
Rush - Rush in Rio
Sigur Rós - Ágætis byrjun

****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
Johnny Cash - American Recordings
Johnny Cash - Murder
Kent - Kent
Kent - Verkligen
Maj Karma - Ukkonen
Jarkko Martikainen - Mierolainen
Nightwish - Dark Passion Play
Nightwish - Human. :II: Nature.
Opeth - Deliverance
Pariisin Kevät - Astronautti
Placebo - Battle for the Sun
Rammstein - Herzeleid
Ranca - Sarvet
Rush - Clockwork Angels
Scandinavian Music Group - Palatkaa Pariisiin!
System of a Down - Hypnotize
System of a Down - Mezmerize
Vesala - Vesala
Wöyh! - Ikkillyk
Frank Zappa - Hot Rats

***

30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Apocalyptica - Worlds Collide
Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One
fun. - Some Nights
Tuomas Holopainen - Life and Times of Scrooge
Nightwish - Angels Fall First
Once Original Soundtrack
Paramore - Brand New Eyes
Red Hot Chili Peppers - By the Way
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet
Stella - Pelkääjän paikalla
Suburban Tribe - ¡Revolt Now!
Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin

**

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
Backstreet Boys - Black & Blue
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access

Koonti Eevan arvosanoista tähän asti:


*****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
The National - High Violet
Nightwish - Century Child
Nightwish - Dark Passion Play
Pariisin Kevät - Astronautti
Placebo - Meds
Vesala - Vesala
Wöyh! - Ikkillyk

****

Apocalyptica - Worlds Collide
CMX - Rautakantele
Kent - Verkligen
Maj Karma - Ukkonen
Jarkko Martikainen - Mierolainen
Nightwish - Human. :II: Nature.
Opeth - Ghost Reveries
Paramore - Brand New Eyes
Placebo - Battle for the Sun
Riverside - Shrine of New Generation Slaves
Rush - Clockwork Angels
Rush - Rush in Rio
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet
Scandinavian Music Group - Palatkaa Pariisiin!
System of a Down - Hypnotize
System of a Down - Mezmerize

***

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One
Johnny Cash - Murder
CMX - Pedot
Green Day - Dookie
Tuomas Holopainen - Life and Times of Scrooge
Kent - Kent
Nightwish - Angels Fall First
Once Original Soundtrack
Opeth - Damnation
Opeth - Deliverance
Pink Floyd - The Wall
Rammstein - Herzeleid
Ranca - Sarvet
Red Hot Chili Peppers - By the Way
Sigur Rós - Ágætis byrjun
Stella - Pelkääjän paikalla
Suburban Tribe - ¡Revolt Now!
Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin

**

Backstreet Boys - Black & Blue
Johnny Cash - American Recordings
fun. - Some Nights
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Frank Zappa - Hot Rats

keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2020

Levyprojekti, osa 4

Enoni innoittamana päätin alkaa kuuntelemaan fyysistä CD-varastoamme läpi levy kerrallaan. Käyn hakemassa kellarista kymmenen levyä kerrallaan, kopioin tietokoneelle ne joita ei ole jo kopioitu, ja soitan levyt kokonaisuudessaan kerran läpi. Levyt ovat aakkosjärjestyksessä, mutta otan aina joka kymmenennen, ettei tarvitse kuunnella samaa bändiä montaa tuntia putkeen. Tähän kuvailen lyhyesti fiiliksiä eri levyistä ja arvioin ne asteikolla * - *****. Kymmenen levyä / postaus, koska sen verran haen niitä kerralla kellarista.

Nightwish - Human. :II: Nature.


Nightwishin uusi levy putosi postilaatikosta kesken edellisen setin, joten päätettiin ottaa se ohi jonon kuunteluun. Tätä on myös kuunneltu yli kerran, sillä vaikuttaisi olevan sellainen levy johon ei ihan kertakuuntelulla pääse sisään. Ihan samanlaista wow-fiilistä tämä ei vielä aiheuta kuin edellinen albumi, mutta kunnianhimon puutteesta ei Holopaista voi ainakaan syyttää. Jätetään viides tähti tulevaisuuteen. Eeva epäili myös että viides tähti tulee vielä lisäkuunteluilla.

Jukka: ****
Eeva: ****

Red Hot Chili Peppers - By the Way


Eevan RHCP fanitus alkoi tästä levystä, kun kävi katsomassa samana vuonna bändiä myös livenä. Itse en ole herroja koskaan lavalla nähnyt ja Californication on edelleen itselle se ykkösalbumi. By the Way on vähän kaksijakoinen levy. Hitiksi noussut Can't Stop pärjää muidenkin levyjen parhaille, mutta joukossa on myös paljon täytehymistelyä.

Jukka: ***
Eeva: ***

Rush - Rush in Rio


Tämän levyn arvoa nostaa entisestään hieno taustatarina. Ensimmäiset keikat Brasiliassa, 90 000 - päinen yleisö, säästä ja ruuhkista aiheutuneet ongelmat, kiireinen soundcheck-aikataulu. Ja yksi kovimpia livevetoja ikinä missään. Yleisö pitää juuri sellaista meteliä kuin voisi kuvitella tuossa tilanteessa pitävän. Rioon en Rushia katsomaan päässyt, mutta Helsinkiin sentään kahdesti. Eevakin alkaa päästä Rushiin sisään ja liveversio toimi.

Jukka: *****
Eeva: ****

Sigur Rós - Ágætis byrjun


Islantilaisen tunnelmaprogesuuruuden isoin levy, josta Starálfur pääsi Wes Andersonin elokuvaan asti soimaan. Syystä pääsikin, sillä biisihän on älyttömän kaunis, kuten koko levy. Ei tätä joka päivä jaksa kuunnella, mutta kuunnellessa ei koskaan kyllästy. Eevakin piti "skandinaavisesta tunnelmasta".

Jukka: *****
Eeva: ***

System of a Down - Hypnotize


Arvioidaan nyt nämä SoaDit erillisinä, vaikka ovatkin toisissaan kiinni. Jotenkin muistelin että tämä olisi tästä kaksikosta se "rauhallisempi" levy, ja ehkä onkin kun tällä ne parit hitaammat ovat, mutta kyllä tästäkin sitä tyypillistä hulluttelua löytyy ihan riittävästi.

Jukka: ****
Eeva: ****

System of a Down - Mezmerize


Tämä on sitten se "tyypillisempi" SoaD - albumi siinä mielessä, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Eevan mielestä tämä on parempi kuin Hypnotize, mutta ei niin paljoa että saisi viidennen tähden. Minä en ole enää edes varma onko tämä parempi, mutta ei huonompikaan.

Jukka: ****
Eeva: ****

Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin


Tällä levyllä on paljon hyviä biisejä, niiden suurimpien hittienkin lisäksi. Mutta onko riittävästi neljänteen tähteen? En ole aivan varma. Ehkä lopulta kuitenkaan ei.

Jukka: ***
Eeva: ***

Tuomas Holopainen - The Life and Times of Scrooge


Vaikka tästä levystä ei ole kovin pitkä aika, moniko vielä muistaa että Tuomas Holopainen teki soololevyn Roope Ankasta? Levy on sen verran isoissa kansissa ettei mahtunut paikalleen aakkosjärjestyksessä ja tulee siksi vähän hassuun väliin tässä projektissa. Ihan mukavaa tunnelmointia tämä on, itse asiassa aika lähellä sitä tunnelmallisempaa Holopaista jota kuullaan mm. uuden Nightwish - lätyn toisella levyllä.

Jukka: ***
Eeva: ****

Once Original Soundtrack


Eevalta löytyi myös jokunen soundtrack fyysisenä levynä. Tässä niistä ensimmäinen. Itse saattaisin pitää tästä enemmän jos elokuva olisi tuttu, mutta ei ole tullut vieläkään katsottua. Ihan OK kuitenkin.

Jukka: ***
Eeva: ***

Kent - Kent


Tiedän, eihän tässä paljon järkeä ole että avauslevy tulee kuunteluun vasta toisen jälkeen, mutta tässä nyt on ollut pientä alkukankeutta järjestyksen kanssa. Eeva kommentoi "tää on varmaan jotain tosi vanhaa Kenttiä". Niin olikin. Sopivan rosoista, mutta samalla tunnelmalla kuin myöhemmätkin levyt. Tätähän kuuntelee aika mielellään. Eeva kuunteli koko levyn ensimmäistä kertaa, eli hyödyllinen projekti!

Jukka: ****
Eeva: ***

Search Results

Web results

Koonti Jukan arvosanoista tähän asti:


*****

CMX - Pedot
CMX - Rautakantele
Green Day - Dookie
The National - High Violet
David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Opeth - Damnation
Opeth - Ghost Reveries
Pink Floyd - The Wall
Placebo - Meds
Riverside - Shrine of New Generation Slaves
Rush - Rush in Rio
Sigur Rós - Ágætis byrjun

****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
Johnny Cash - American Recordings
Johnny Cash - Murder
Kent - Kent
Kent - Verkligen
Jarkko Martikainen - Mierolainen
Nightwish - Dark Passion Play
Nightwish - Human. :II: Nature.
Pariisin Kevät - Astronautti
Rammstein - Herzeleid
System of a Down - Hypnotize
System of a Down - Mezmerize
Wöyh! - Ikkillyk
Frank Zappa - Hot Rats

***

30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Apocalyptica - Worlds Collide
Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One
fun. - Some Nights
Tuomas Holopainen - Life and Times of Scrooge
Once Original Soundtrack
Paramore - Brand New Eyes
Red Hot Chili Peppers - By the Way
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet
Stella - Pelkääjän paikalla
Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin

**

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
Backstreet Boys - Black & Blue
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access

Koonti Eevan arvosanoista tähän asti:


*****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
The National - High Violet
Nightwish - Dark Passion Play
Pariisin Kevät - Astronautti
Placebo - Meds
Wöyh! - Ikkillyk

****

Apocalyptica - Worlds Collide
CMX - Rautakantele
Kent - Verkligen
Jarkko Martikainen - Mierolainen
Nightwish - Human. :II: Nature.
Opeth - Ghost Reveries
Paramore - Brand New Eyes
Riverside - Shrine of New Generation Slaves
Rush - Rush in Rio
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet
System of a Down - Hypnotize
System of a Down - Mezmerize

***

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One
Johnny Cash - Murder
CMX - Pedot
Green Day - Dookie
Tuomas Holopainen - Life and Times of Scrooge
Kent - Kent
Once Original Soundtrack
Opeth - Damnation
Pink Floyd - The Wall
Rammstein - Herzeleid
Red Hot Chili Peppers - By the Way
Sigur Rós - Ágætis byrjun
Stella - Pelkääjän paikalla
Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin

**

Backstreet Boys - Black & Blue
Johnny Cash - American Recordings
fun. - Some Nights
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Frank Zappa - Hot Rats

perjantaina, huhtikuuta 17, 2020

Levyprojekti, osa 3

Enoni innoittamana päätin alkaa kuuntelemaan fyysistä CD-varastoamme läpi levy kerrallaan. Käyn hakemassa kellarista kymmenen levyä kerrallaan, kopioin tietokoneelle ne joita ei ole jo kopioitu, ja soitan levyt kokonaisuudessaan kerran läpi. Levyt ovat aakkosjärjestyksessä, mutta otan aina joka kymmenennen, ettei tarvitse kuunnella samaa bändiä montaa tuntia putkeen. Tähän kuvailen lyhyesti fiiliksiä eri levyistä ja arvioin ne asteikolla * - *****. Kymmenen levyä / postaus, koska sen verran haen niitä kerralla kellarista.

Huom! Tästä eteenpäin mukana myös Eevan arviot, jotka lisätty nyt myös aiempiin osiin.

Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One


Sikäli mielenkiintoisesti nimetty levy, että muita chaptereita ei tainnut koskaan tulla. En ainakaan pikaisesti niistä infoa löytänyt. Tämähän on sikäli parempi "albumi" kuin Black & Blue, että tässä on ainakin pelkästään niitä ykköskorin kappaleita, joita tällaisilla popbändeillä tuntuu normaalialbumeille riittävän korkeintaan puolet albumin pituudesta, jos sitäkään. Vaikka pari heikompaa raitaa onkin tosi huonoja, annetaan nyt silti kelpo pisteet.

Jukka: ***
Eeva: ***

Johnny Cash - Murder


En ole ihan varma miksi kokoelmista löytyy pelkästään tämä murhalevy Cashin kolmen levyn teemakokoelmasta Love, God, Murder. Ei ihan niin yhtenäistä tavaraa tietenkään kuin American Recordings, mutta laadukasta Cashia tämäkin. Teema oli selvästi Cashille toimiva ja mieluinen.

Jukka: ****
Eeva: ***

CMX - Rautakantele


Rautakantele kuuluu oikeinkuuntelijoidenkin mielestä bändin kulta-aikaan, eikä syyttä. Monipuolinen ja laadukas levy, jossa myös albumidynamiikka toimii aina rauhalliseen loppuraitaan saakka. Vaikka Rautakantele ei kuulu niihin levyihin jotka tulevat ensin mieleen CMX:n parhaita kysyttäessä, ehkä sen pitäisi kuulua.

Jukka: *****
Eeva: ****

Green Day - Dookie


Ja tietysti vihreästä muovista tehdyssä jewelcasessa, kuten kuuluukin. Levy ajalta kun Green Daylla ainakin oletettavasti oli vielä jonkinlaista punk-uskottavuutta. Vai olivatko Welcome to Paradise ja Basket Case liian isoja hittejä jo tuolloin? Oli miten oli, tämä on kokonaisuutenakin varsin laadukas albumi, eikä vain kolme hittiä ja kasa täytebiisejä henkinen veto. En oikeastaan osaa perustella itselleni miksi pudottaisin tältä yhtään tähtiä pois. Ei kai tällaista suoraviivaista punkrock-runttausta tuohon aikaan paremminkaan tehty.

Jukka: *****
Eeva: ***

Kent - Verkligen


Laskin Kent-boksin aakkostuksissa yhdeksi levyksi, mutta totesin sitten tämän virheeksi, sillä en halua kuunnella jossain vaiheessa projektia kahdeksaa levyä putkeen samaa bändiä. Korjasin laskutavan tälle kierrokselle ja boksista ensimmäisenä lautaselle putosi Verkligen. Varmaan yksikään biisi ei ollut ennakkoon tuttu, mutta taattua Kent-laatua tämä on. Mukavaa tunnelmointia.

Jukka: ****
Eeva: ****

Jarkko Martikainen - Mierolainen


Mierolainen oli aikanaan valtava pettymys. YUP oli tuolloin vielä kohtalaisen kovassa iskussa, Keppijumppaa oli vielä julkaisematta ja Helppoa kuunneltavaa - kokoelma kovassa soitossa. Olihan Martikaisen soololevyn oltava lisää sitä samaa herkkua? Tämä levy oli hyvä muistutus siitä ettei Martikainen tosiaankaan tehnyt YUP:n musiikkia yksin, vaikka sanoituksista vastasikin. Jäin kaipaamaan Tynkkysen monipuolisempia progeralleja, ja pääsin vasta muutamaa levyä myöhemmin sisään tähän Martikaisen musiikillisesti kevyempään mutta verbaalisesti aivan entisen veroiseen materiaaliin. Kyllä tällekin levylle on hyvä arvosana nyt annettava.

Jukka: ****
Eeva: ****

Nightwish - Dark Passion Play


Eevan arkistoista kuten muutkin Nightwishit. Tästä Anetten ensimmäisestä levystä on jostain syystä jäänyt laimeat muistikuvat, mutta eihän tämä ole ollenkaan huono. Holopainen ja bändi on yhtä kovassa vedossa kuin ennenkin ja laulut on sovitettu hennommalle Olzonille sopiviksi. Myös muut elementit kuten Donockleyn perinnesoittimet ja muut laulajat tulevat vahvemmin esille kun kaikkea ei rakenneta enää Turusen äänen ympärille. Oikein mainio albumi, jonka kakkoslevyn instrumentaalipainoksenkin kuunteli mielellään.

Jukka: ****
Eeva: *****

Opeth - Ghost Reveries


Jos Damnation oli se levy jolla pääsin tähän bändiin sisään, Ghost Reveries on edelleen mielestäni bändin paras, eikä siitä löydy valittamisen aiheita. Sekä Åken laulusta että bändin soitosta käydään jokseenkin kaikki osa-alueet läpi ja aina tulee priimaa. Keikka jolla tämä levy soitettiin kokonaan ei ihan heti pyyhkiydy mielestä.

Jukka: *****
Eeva: ****

Pariisin Kevät - Astronautti


Sinänsä melko geneeristä indiepoppia, mutta Pariisin Kevät tekee sen oman juttunsa aika hyvin. Laulajan omintakeinen falsetti, hassusti rytmitetyt lauseet ja hyvin viimeistelty pop ovat tässä toimiva yhdistelmä.

Jukka: ****
Eeva: *****

Placebo - Meds


Placebo on kuulunut Eevan suosikkilistalle jo pitkään, itse en ole bändiä juurikaan kuunnellut ennen kuin kävimme katsomassa keikan joku aika sitten. Tuolloin heräsin itsekin siihen että tämähän on aika hyvä bändi. Meds saattaa hyvinkin olla bändin paras albumi. En ole ihan varma onko tämä ihan viiden tähden albumi, mutta saa nyt luvan olla.

Jukka: *****
Eeva: *****

Koonti Jukan arvosanoista tähän asti:


*****

CMX - Pedot
CMX - Rautakantele
Green Day - Dookie
The National - High Violet
David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Opeth - Damnation
Opeth - Ghost Reveries
Pink Floyd - The Wall
Placebo - Meds
Riverside - Shrine of New Generation Slaves

****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
Johnny Cash - American Recordings
Johnny Cash - Murder
Kent - Verkligen
Jarkko Martikainen - Mierolainen
Nightwish - Dark Passion Play
Pariisin Kevät - Astronautti
Rammstein - Herzeleid
Wöyh! - Ikkillyk
Frank Zappa - Hot Rats

***

30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Apocalyptica - Worlds Collide
Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One
fun. - Some Nights
Paramore - Brand New Eyes
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet
Stella - Pelkääjän paikalla

**

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
Backstreet Boys - Black & Blue
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access

Koonti Eevan arvosanoista tähän asti:


*****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
The National - High Violet
Nightwish - Dark Passion Play
Pariisin Kevät - Astronautti
Placebo - Meds
Wöyh! - Ikkillyk

****

Apocalyptica - Worlds Collide
CMX - Rautakantele
Kent - Verkligen
Jarkko Martikainen - Mierolainen
Opeth - Ghost Reveries
Paramore - Brand New Eyes
Riverside - Shrine of New Generation Slaves
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet

***

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Backstreet Boys - Greatest Hits - Chapter One
Johnny Cash - Murder
CMX - Pedot
Green Day - Dookie
Opeth - Damnation
Pink Floyd - The Wall
Rammstein - Herzeleid
Stella - Pelkääjän paikalla

**

Backstreet Boys - Black & Blue
Johnny Cash - American Recordings
fun. - Some Nights
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Frank Zappa - Hot Rats

keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2020

Levyprojekti, osa 2

Enoni innoittamana päätin alkaa kuuntelemaan fyysistä CD-varastoamme läpi levy kerrallaan. Käyn hakemassa kellarista kymmenen levyä kerrallaan, kopioin tietokoneelle ne joita ei ole jo kopioitu, ja soitan levyt kokonaisuudessaan kerran läpi. Levyt ovat aakkosjärjestyksessä, mutta otan aina joka kymmenennen, ettei tarvitse kuunnella samaa bändiä montaa tuntia putkeen. Tähän kuvailen lyhyesti fiiliksiä eri levyistä ja arvioin ne asteikolla * - *****. Kymmenen levyä / postaus, koska sen verran haen niitä kerralla kellarista.

Pink Floyd - The Wall


Jos edellisessä postauksessa oli pari levyä jotka eivät olisi tarvinneet esittelyä tai selittelyä, tämä vasta sellainen onkin. Klassikko erittäin isolla alkukirjaimella. Progeooppera. Elokuva. Taideteos. Elämää suurempi levy. En ole tähän vielä ehtinyt kyllästyä, joten tämäkin kuuntelukerta meni kuin siivillä.

Jukka: *****
Eeva: ***

Rammstein - Herzeleid


Se aito ja alkuperäinen, ensimmäinen Rammstein - pitkäsoitto. Vähemmän hiottua ja viilattua kuin myöhemmät, mikä on sekä hyvä että huono asia. Ehkä enemmän kuitenkin hyvä. Ja löytyyhän tästäkin ikivihreitä nykyäänkin keikoilla soitettavia biisejä, joista Seemann nousee ehkä itsellä kuitenkin muiden yläpuolelle. Hyvä levy, vahva levy. Ja näin.

Jukka: ****
Eeva: ***

Riverside - Shrine of New Generation Slaves


Puolan lahja progefaneille on pystynyt parantamaan jokseenkin joka levyllä edellisestä. Kun tämä on uusimmasta päästä, niin luonnollisesti kyseessä on aika hiton hyvä levy. Erityismaininta huikeasta Escalator Shrine päätösraidasta, jonka viimeinen osio on sävelletty Nosturissa (rauha muistolle) soundcheckin aikaan. Tässä vaiheessa bändin ambient puoli alkoi myös nostaa päätään ja kakkoslevyltä löytyy oikein mukavaa iltafiilistelykamaa. Kaikin puolin viis kautta viis.

Jukka: *****
Eeva: ****

Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet


Minulla kesti jokunen hetki alkaa pitämään tästä Ultra Bra:n raunioille nousseesta bändistä, koska se ei tehnyt Ultra Bra:n asioita yhtä hyvin kuin Ultra Bra. Hieman myöhemmin tajusin että se johtui siitä ettei se edes yrittänyt tehdä niitä samoja asioita, ja bändihän on itse asiassa aika hyvä. Tämä tosin ei ole ehkä levynä oma suosikki, mutta varsin pätevä.

Jukka: ***
Eeva: ****

Stella - Pelkääjän paikalla


Eevan arkistoista. Ehkä se kertoo jotain, että en huomannut levyn vaihtumista edellisestä ennen kuin kolmannen biisin kohdalla. Ihan hyvää naislaulajavetoista suoraviivaista pop-rockia tämäkin. Ehkä tämä on hieman mitäänsanomattomampi kuin edellinen, mutta ei niin paljoa että arvosana eroaisi.

Jukka: ***
Eeva: ***

Varius Manx - Emi


Eevan arkistoista levy jota en ollut kuullut sekuntiakaan ennen tätä. Kuulemma "Puolan Ultra Bra", jonka kaikki Puolassa tietävät. Kieltä ymmärtämättä tästä ei kauheasti saa irti, ainakaan itse musiikin taso ei ilman sanoja riittänyt kertakuuntelulla suuria tunteita herättämään.

Jukka: **
Eeva: **

Wöyh! - Ikkillyk


Hyyrysen veljesten hauska progeprojekti oli ensin pari hassua musiikkivideota mukavalla poljennolla, mutta oletettavasti herrat itse ottivat asian alusta asti riittävän vakavasti, sillä kappaleista kertyi lopulta varsin laadukas ja koherentti debyyttialbumi. Wöyh! on sittemmin noussut täyttämään sitä iloisen progerokin tyhjiötä, jonka YUP jätti jo pari albumia ennen bändin "lopettamista", ja livenä bändi on aivan ensiluokkainen. Mutta en minä näistä levyistäkään paljon kritisoitavaa löydä, jos nyt tämä ensimmäinen on hieman vielä hakemista joiltain osin.

Jukka: ****
Eeva: *****

Frank Zappa - Hot Rats


Tämä levy minulla on ollut digitaalisena jo kauan, mutta tulin joku vuosi sitten ostaneeksi myös fyysisen kopion kaveriltani hyllyyn pölyttymään. Sanoisin että tämä on aika erilaista Zappaa, mutta onko sitten kuitenkaan olemassa mitään muunlaista Zappaa? Ei tästä ihan jokapäiväiseen kuunteluun ole, niin pudotetaan yksi tähti pois.

Jukka: ****
Eeva: *

30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie


Lisää Jared Leton rääkymistä elektrovivahteisen popmetallin päälle. No tässähän on kyllä vähän parempia ralleja kuin siinä edellisessä levyssä, joten saakoon vähän paremmat pisteetkin. Vaikka vähän pitää tätäkin levyä torua massiivisesta tauosta ennen "piiloraitoja".

Jukka: ***
Eeva: ***

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin


Tämä on niitä levyjä joiden ei arvaisi olevan ihan niin vanha kuin se on. Minulle tämä edustaa kuitenkin jossain määrin sitä "uudempaa" Apulantaa, vaikka ei kovin uusi olekaan. Alkuaikojen rosoisuutta on silti enemmän mukana kuin nykyään, mikä sopii tälle bändille oikein hyvin. Sen verran hyvin tämä tällä kuuntelulla toimi, että annan neljännen tähden.

Jukka: ****
Eeva: *****

Koonti Jukan arvosanoista tähän asti:


*****

CMX - Pedot
The National - High Violet
David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Opeth - Damnation
Pink Floyd - The Wall
Riverside - Shrine of New Generation Slaves

****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
Johnny Cash - American Recordings
Rammstein - Herzeleid
Wöyh! - Ikkillyk
Frank Zappa - Hot Rats

***

30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
Apocalyptica - Worlds Collide
fun. - Some Nights
Paramore - Brand New Eyes
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet
Stella - Pelkääjän paikalla

**

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
Backstreet Boys - Black & Blue
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access

Koonti Eevan arvosanoista tähän asti:


*****

Apulanta - Aivan kuin kaikki muutkin
The National - High Violet
Wöyh! - Ikkillyk

****

Apocalyptica - Worlds Collide
Paramore - Brand New Eyes
Riverside - Shrine of New Generation Slaves
Scandinavian Music Group - Nimikirjaimet

***

30 Seconds to Mars - 30 Seconds to Mars
30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie
CMX - Pedot
Opeth - Damnation
Pink Floyd - The Wall
Rammstein - Herzeleid
Stella - Pelkääjän paikalla

**

Backstreet Boys - Black & Blue
Johnny Cash - American Recordings
fun. - Some Nights
Varius Manx - Emi

*

David Liebe Hart & Adam Papagan - Public Access
Frank Zappa - Hot Rats