keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Vuoden 2000 top10 elokuvat

Samalla kun päätin listata menneen vuoden top10 elokuvat heti vuodenvaihteessa, keksin listailla ennen sitä vuosi kerrallaan muiden 2000-luvun vuosien top10-listoja. Tässä siis milleniumin avaus:

10: Battle Royale, 82p
- Näin tämän klassikon vasta tänä vuonna, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
9: Chocolat, 83p
- Laatudraamaa laatunäyttelijöillä. Ansaitsee listapaikan.
8: Traffic, 83p
- Mainiota kameratyöskentelyä, hyvä tarina ja hyvät näyttelijät.
7: Amores Perros, 83p
- Tutustuin tähän vasta 21 gramman jälkeen. Lähes yhtä vakuuttava.
6: X-Men, 84p
- Ilmestyessään paras sarjakuvaelokuva aikoihin.
5: American Psycho, 84p
- Tämänkin näin vasta tänä vuonna. Christian Bale on mahtava.
4: O Brother, Where Art Thou?, 85p
- Niukasti palkintopallisijan ulkopuolella vaikka olisi sen melkein ansainnut.
3: Crouching Tiger, Hidden Dragon, 86p
- Laadukas, kaunis ja aidosti japanilainen. Tasoitti tietä Heron ja House of Flying Daggersin kaltaisille elokuville.
2: Snatch, 91p
- Hauska, hyvin näytelty ja älykäs. Nuo kolme kohtaavat erittäin harvoin samassa elokuvassa, varsinkin siinä määrin kuin Snatchissa.
1: Requiem for a Dream, 99p
- Elokuva sattuu olemaan toiseksi paras koskaan tehty elokuva. Kun vielä se paras tehtiin jo viime vuonna, tämän listan ykkössija ei ole yllätys. Uskomaton tunnelma, lohduton tarina ja tärkeä opetus. Tätä parempia elokuvia ei tehdä edes joka vuosikymmen.

Viimeistään ensi viikolla katsomme jälleen kauemmas tulevaisuuteen, vuoteen 2001. Seuraavassa vielä loput ks. vuoden elokuvat jotka olen nähnyt, jos ihmettelet jonkun elokuvan puuttumista listalta.. Ei missään järjestyksessä, paitsi paremmuusjärjestyksessä sijalta 11 eteenpäin:

High Fidelity, Gladiator, Pitch Black, Legend of Bagger Vance, Cecil B. Demented, The Perfect Storm, Gone in Sixty Seconds, The Cell, The Patriot, Me, Myself & Irene, Space Cowboys, Erin Brokovich, Bedazzled, The 6th Day, CKY2K, The Replacements, Mission: Impossible 2, Road Trip, Charlie's Angels, Reindeer Games, Hollow Man, Scary Movie, The Darkling, Scream 3

Ei kommentteja: