tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Viikon xXx katsottu ja swampvolleyball MM.

Yhden ehdin tiirata:

Undercover Brother

Ei ollut kovin kummoinen pätkä. Suurin osa jutuista huonoja ja tylsiä, muutama irtonauru toi toisen tähden, mutta en suosittele liiemmin, edes HC-Dave Chapelle faneille.

Viikonlopun pääohjelmanumero olikin suolentopallon MM-kisat haukivuorella, lue lisää osoitteesta www.haukivuorentapahtumat.net. Olin VVA oy:n Jekkuvva tiimissä business-sarjassa. Hävisimme alkusarjassa vain kerran, sekin kolmannessa erässä 5-4. Toinen päivä meni vähän heikommin ja tappio-voitto-tappio sarja oikeutti kuudenteen sijaan. Ensimmäinen tappio tuli business-sarjan mestareille ja viimeinen jopa ennakkosuosikkina pidetylle Launialalle, jotka voitimme alkusarjassa, joten suoritus kokonaisuutena varsin kelvollinen, 6/22. Ja MM-kisoissa :). Suosittelen lajia ja etenkin tapahtumaa kaikille lentopallosta ja beach volleystä kiinnostuneille. Henki oli ainakin business-sarjassa erittäin hyvä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin ja laji on mukava ja mielekäs pelata. Jos maajoukkuekutsu käy ensi vuonna, yritän varmasti ehtiä mukaan silloinkin.

Ja enää muutama päivä kesän taas yhteen kohokohtaan Neste Ralliin. Gogogogo.

tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Viikon IXXX katsotut

Ehtipä sitä parit leffatkin katsoa

Eraserhead
Sleepy Hollow
Plan Nine from Outer Space

Eraserhead oli odotetun pimeä, ei mielestäni kuitenkaan niin hyvä kuin esim. Inland Empire. Laadukasta näyttelyä, luultavasti laadukasta ohjausta, yksinkertainen juoni. Lynchin pätkänä kuitenkin pakko arvostaa vähän yli keskitason :).
Sleepy Hollow oli edelleen yhtä hyvä kuin ennenkin. Depp loistaa, Walkenkin silloin kun näkyy. Burtonia parempaa satusetää ei ole.
Plan Nine olisi varmaan kovinkin hauska elokuva katsoa humalassa kaveriporukalla. Yksin ja selvinpäin huonoudelle ei oikein saanut naurettua. Tässä on todellakin kaikki tehty juuri niin huonosti, kuin Ed Wood ja elokuvan maine antavat ymmärtää. Ansaitsee hieman arvostusta siitä, että julkaistiin, vaikka Edward D. Wood Jr. oli auttamattoman pihalla elokuvan teosta.

Jutskaan voisi kirjoitella enemmän näistä, kunhan tulee ylös.

Jutska update: Ei jaksa vetää sitä yhtäkään leukaa, pysyy alhaalla.

maanantaina, heinäkuuta 16, 2007

Ilosaarirockviikon 28 katsotut

Kun ei arkena ehdi katsoa elokuvia ja viikonloppuna oli Ilosaarirock, tulikin katseltua vain bändejä. Listaanpa tähän kuitenkin kaikki katsomani bändit arvostelujen kera.

Hidria Spacefolk
Maj Karma
Vavamuffin
Kakka-Hätä 77
CunninLynguists
Calexico
Porcupine Tree
Nieminen & Litmanen
Lännen-Jukka
Soilwork
Dalindeo
Viikate
Disco Ensemble
Opeth

Hidria Spacefolk oli todella laadukas. En ollut kuullut bändistä aiemmin edes nimeä, mutta kaverin suositeltua kävin katsomassa ja jazzahtava chillailuproge kelpasi.
Maj Karma toimi raskaampien biisien osalta todella hyvin, mutta johtuen niille tehdystä miksauksesta, hitaammat kuten Sodankylä, eivät toimineet. Ukkonen ja Rukous iskivät kuitenkin kovaa.
Vavamuffinia katselin vain hetken, kun en jaksanut rastojen ja pilventuoksun keskellä. Asennetta puolalaisella reggaepoppoolla kuitenkin oli ja musiikki kuulosti varsin kelvolliselta reggaeksi.
Kakka-Hätä 77 keräsi varmaan suurimman osan yleisöstä nimellään. Mitäänsanomaton suomipunk joka dissaa joka biisissä kokoomusnuoria ei lämmittänyt kovin kauaa. Kaksi biisiä ja tää oli nähty. Mennään juomaan.
CunninLynguists oli yllättävän hyvä, etenkin kun en ole rapin suurin ystävä enkä ollut koskaan kuullut herroilta yhtään biisiä. Laadukasta tavaraa ja hyvä lavaenergia.
Calexico oli koko viikonlopun suurin positiivinen yllättäjä. Keikka nousi samalle tasolle hyvän Opethin kanssa. Tätä on pakko kuulla lisää.
Porcupine Tree oli Ilosaaren selvästi odotetuin ja paras bändi. Vaikka setti keskittyikin toivottua enemmän uuteen levyyn, keikka ei jättänyt ketään kylmäksi. Tämän parempaa livesettiä en ole koskaan nähnyt, enkä varmaan tule hetkeen näkemään. Trains räjäytti ydinpommin yleisössä. Platinaa.
Nieminen & Litmanen  oli Ilosaaressa paljon pirteämpi kuin Joonaksen taustalla. Hevi taipui mutkattomasti uruilla ja rummuilla, ja setin päätösbiisi, "Leo Jokela bailaa Kalastajatorpan salissa vuonna 1969" oli mainiota menoa.
Lännen-Jukka ei ollut yhtä toimiva kuin J.Karjalaisen normaali tuotanto. Kyllähän tuota sunnuntaiaamuna kuunteli, mutten levysoittimeeni pistäisi.
Soilwork oli aika mitäänsanomatonta heviä, vaihdoin parempaan bändiin kahden biisin jälkeen.
Dalindeo oli se parempi bändi, ja vaihto oli oikea ratkaisu. Mainiota jazzia.
Viikate oli yllättävän hyvä. Tätäkin on kuultava lisää. Mahtavan lyyrisen rautalangan lisäksi solisti tarjoili festarien toiseksi parhaat välispiikit.
Disco Ensemblen keikasta puuttui vain osaava miksaus. Ainakaan melko edessä vokaaleita ei tahtonut kuulla ylikovien rumpujen yli ollenkaan. Lavaenergia oli kuitenkin vertaansa vailla ja lähes kaikki hititkin tulivat.
Opeth oli kuitenkin tottapuhuen se syy miksi olin niin edessä DE:n keikalla. Tunnin mittaiseen räimeeseen mahtui vain 5 biisiä, sekä Mikael Åkerfeldtin tarjoilemat viikonlopun parhaat välispiikit. Lieneekö Steven Wilson ollut houkuttelemassa suojattibändiään, kun Ilosaari oli Opethin tämän vuoden ainoa keikka, samalla kun Wilsonin Porcupine Tree heitti edellisenä päivänä kaikkien aikojen ensimmäisen keikkansa Suomessa?

Yhteenvetona Porcupine Tree vei selvästi ykkössijan, Calexico ja Opeth jakoivat toisen sijan. Kunniamaininnan ansaitsevat myös Hidria Spacefolk, CunninLynguists, Dalindeo ja Viikate. Suolasijalla niukasti kunniamainintojen ulkopuolella Disco Ensemble.

Jutska update: Down is the System.

tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

Katsotut, viikon 27

Ehtihän sitä viikonlopun aikana taas pari leffaa tiirata:

Fisher King
Monty Python and the Holy Grail
Tideland
Cold Creek Manor

Gilliamputki alkoi Fisher Kingillä, joka oli todella hyvä. Robin Williams tiukassa vedossa ja Jeff Bridgeskin osasi vaihteeksi näytellä.
Holy Grail oli tietysti yhtä hyvä kuin ennenkin.
Tideland oli tämänviikkoisen Gilliamputken heikoin lenkki, ollessaan yllättävän keskinkertainen, joka toisaalta taas on ehkä huonoin mahdollinen sana sitä kuvaamaan. Hyvä yritys, mitä ei voi useimmista leffoista sanoa, mutta lopputulos jotenkin ontto. Hyvästä lopusta bonusta.
Cold Creek Manorin huonous oli tiedossa jo katsoessa ja tiesin heittäväni roskiin 2h elämästäni ja su-ma yön yöunistani, mutta katsoin sen silti. Uskomattoman huono pätkä ja vielä kolme tähteä jossain random lehdessä josta ohjelmat katsoin. Huonous oli monin paikoin naurettavaa, muttei riittävän hauskaa oikeuttamaan hyvään arvosanaan.

Näistä varmaan tulee Jutskaan juttua sitten kun Jutska herää krapulastaan.

Jutska update: Holy Blogosphere Batman! It's still down!

tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Veckans 26 tittande

Vaikka otsikon ruotsinkieli on melko varmasti päin helvettiä, sunnuntai-iltana piti katsoa jotain ettei lista jää tyhjäksi:

An Inconvenient Truth

Goren Al oli yllättävän hyvin perillä asioista ja esittikin asiansa yllättävän vähillä halpamaisilla tempuilla. Ylishokeerausta oli hieman ripoteltu kakun päälle, mutta eihän Jenkkejä saa nielemään mitään asiaa jos sitä ei paista paisutelluissa faktoissa ja mausta ylishokeerauksella. Sivistyneelle ihmiselle elokuvan sisältö oli tuttua tavaraa, mutta jenkkilänmaalla jokaisen pitäisi katsoa tämä elokuva edes kerran. Jos yksi tuhannesta muuttaisi elämäntapojaan sen takia, se olisi jo hyvä alku..

Ja puolipitkä turina tänne tuli toki siksi että Jutska on edelleen down. Damn you Jutska!

Jutska update: koko kevään syyssää: it is down.