Fanituksesta

Tästä asiasta oli Wilzun eli Niskasen Villen kanssa joku viikko sitten hieman puhetta ja nyt vihdoin päätin itsekin avata julkisen suuni.

Avautumisen aiheena on Mikkelin jääkiekkokulttuuri. Olen itse Mikkeliläisenä elänyt Jukurien nousun mukana ja kannustanut joukkuetta sarjanoususta lähtien. On vain tullut huomattua, että useimmille joukkueen "tosifaneille" fanitus on jotain aivan muuta kuin sen pitäisi olla, etenkin siellä tärkeimmässä kannatuspaikassa, kotiotteluissa.

"Kannustus" eli rumpujen pärinä kaikuu vain kun kotijoukkue myllyttää ja pelaa vahvasti, mutta lähes poikkeuksetta fanipääty hiljenee vaikeina aikoina. Olen monen muun kanssa sitä mieltä että tämän pitäisi mennä päinvastoin.

Toinen ongelmakohta on tottuminen liian hyvään. Kun mestaruuksia on tullut useita putkeen, yksittäisten tappioidenkin jälkeen ollaan myymässä maata ja kääntämässä takkia, vaikka joukkue olisi pelannut paremmin kuin edellisessä, voitetussa ottelussa. Näin tapahtui SaPko-Jukurit, ottelussa tänä syksynä. Jukurit hävisi jatkoajalla, mutta ottelu oli parhaita koskaan näkemiäni mestiskamppailuja. Silti monien mielestä tappio sarjan häntäpäässä majailevalle paikallisvastustajalle oli katastrofi.

Surkuhupaisinta on ettei tälle asialle ole mitään tehtävissä. Ei se faniryhmä ihmisinä miksikään muutu, eikä Mikkelin kokoisesta kaupungista löydy toista faniryhmää tuon tilalle. Ongelma on koko kaupungin kulttuurissa ja ilmeisesti sen kanssa on vain elettävä. Pitäisi kai siirtyä kannustamaan nykyisen kotikaupungin joukkuetta, niin voisi olla täydessä katsomossa jossa on laadukas faniryhmä, vaikka joukkue rypee liigan häntäpäässä...